Työryhmä valmistelee hallituksen tiedonantoa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä

Työryhmä valmistelee hallituksen tiedonantoa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä

Valtioneuvosto on 17. heinäkuuta asettanut työryhmän valmistelemaan hallituksen tiedonantoa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Työryhmän toimikausi alkoi maanantaina ja päättyy 31. elokuuta.

Tiedonanto sisältää myös esityksiä siitä, miten rasismin vastaista työtä edistetään niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Työryhmän tulee työssään kuulla ainakin yhdenvertaisuusvaltuutettua sekä tasa-arvovaltuutettua ja huomioida kirjaukset hallitusohjelmassa, joissa puhutaan muun muassa yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden määrätietoisesta edistämisestä.

Hallitusohjelman mukaan Suomi edistää demokratian, oikeusvaltioperiaatteen sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista.

Sen mukaan kaikilla on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksi Suomessa taustastaan riippumatta. Kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, eikä ketään saa syrjiä.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *