Töissä kellon ympäri maanantaista lauantaihin. Tämä on jokaviikkoista todellisuutta monelle kiinalaiselle toimistotyöntekijälle, joiden työpäivät alkavat yhdeksältä aamulla ja päättyvät samalla kellonlyömällä illalla.
Elämäntavalle on keksitty maassa nimikin, ”996”. Työpäivän alku- ja loppuaika, sekä työpäivien määrä viikossa.
Kiinalainen lainsäädäntö sallii virallisesti vain kahdeksan tunnin työpäivät ja yhteensä 44 tunnin työviikot. The Economistin mukaan tästä kuitenkin luistetaan yrityksissä lähes kauttaaltaan.
Kiinan valtion virallisissa tilastoissa keskiverto työviikko kestää 48,8 tuntia. Tätä tilastointia on kritisoitu myös maan sisällä, sillä tilastoinnissa painottuvat valtion työntekijät, jotka laskevat keskiarvoa selvästi.
Jopa 72-tuntiset viikot ovat useissa yrityksissä arkea.
Asia on herättänyt The Economistin mukaan huomiota esimerkiksi kiinalaisessa Weibo-palvelussa.
”Koettakaa mitata vain yksityistä sektoria”, naurahtaa eräs käyttäjä. Tämä mittaisi hänen mukaansa todellisuutta huomattavasti paremmin, sillä keskiarvot ovat aivan toista luokkaa.
”Ei tarvitse, katso vain konttorirakennusten ikkunoiden valoja myöhään illalla”, vastaa toinen.
LUE MYÖS:
On hyvä kysymys, missä vaiheessa lisätunneista ei ole enää hyötyä työpanoksen kasvattamisessa. Tätä on pohdittu myös Kiinassa, jossa asialle on keksitty oma termi: neijuan. Sana kääntyy suoraan sisäänpäin kääntymiseksi, tarkoittaen lisäpanostusta, josta ei ole hyötyä lopputuloksen kannalta. Taloudellista tai statuksellista lisäarvoa ei ole tarjolla, vaikka raataisi töissä kellon ympäri.
Kiinassa ajatusmaailma on hiipinyt kaikkiin elämän osa-alueisiin. Laajemmin neijuan-ajatuksen voi tulkita juontavan juurensa Kiinan epätasa-arvoisesta yhteiskunnasta, jossa taloudellinen ja sosiaalinen menestys on keskittynyt harvoille, eikä klubiin pääse enää mukaan tekemällä töitä.
Jopa Kiinan valtio-omisteinen Legal Daily -lehti on alkanut kritisoida käytäntöä, jossa ylipitkät päivät ovat uusi normi. Lehden mukaan syinä voidaan pitää maan hallituksen vastahakoisuutta puuttua asiaan, sekä yritysten leväperäistä suhtautumista työlainsäädäntöön. Myös kommunistisen puolueen englanninkielinen julkaisu China Daily otti kesäkuussa kantaa ylitöiden hillitsemisen puolesta. Lehden mukaan nykytilanne rikkoo työntekijöiden lakiin kirjattua oikeutta lepoon.
Yrityselämän ja valtiojohdon kannalta asiassa on vain yksi mutta.
Kiinalaisten ongelma on maan väestökehitys. Väestö on jo alkanut kutistua. Viime vuonna väestön määrä laski ensimmäistä kertaa 60 vuoteen, peräti 850 000 ihmisellä edelliseen verrattuna.
Valtio alkaa olla epätoivoisten ratkaisujen äärellä. Yhden lapsen politiikasta luovuttiin jo vuosia sitten, kolme lasta sallittiin vuonna 2021. Syntyvyys on silti jäänyt kuolleisuutta pienemmäksi. Ongelman syynä pidetään samaa kuin muun muassa Yhdysvalloissa: lasten kasvattaminen ja koulutus on kallista, eikä kaikilla ole siihen varaa.
Kiinan huoli on nyt sama kuin monella länsimaalla: Miten vanhenevasta väestöstä pidetään huolta, ja miten ylläpidetään elintason nousun taannutta talouskasvua?
Autoritäärisessä valtiossa ratkaisuksi voi lopulta valikoitua se itsestäänselvin, eli yksittäisen työntekijän panoksen kasvattaminen. Päivät pitenevät, työtä tehdään enemmän huolimatta vähenevän tuoton laista.
The Economistin mukaan toinen vaihtoehto olisi vapauttaa yksityistä talouselämää vapaammalle kilpailulle ja luottaa sen nostavan taloutta uuteen liitoon. Yksinvaltaisen presidentin Xi Jinpingin puheista päätellen tähän on vielä matkaa.