Metsähallitus otti käyttöön eräetiketin: Saaliin, luonnon ja toisten luonnossa liikkujien kunnioittaminen on tärkeää

Metsähallitus otti käyttöön eräetiketin: Saaliin, luonnon ja toisten luonnossa liikkujien kunnioittaminen on tärkeää

Metsähallitus on ottanut käyttöön uuden Eräetiketin, jota pitää noudattaa, jos metsästää tai kalastaa valtion alueella. Eräetiketti painottaa saaliin, luonnon ja toisten luonnossa liikkujien kunnioitusta.

Valtion alueille hankitaan vuosittain noin 200 000 metsästys- ja kalastuslupaa.

Esimerkiksi erämaihin jätetyt roskat ovat jatkuva ongelma, Metsähallituksen tiedotteessa todetaan. Kalastajilta jää maastoon siimaa ja metsästäjiltä hylsyjä. Lisäksi Metsähallitus saa usein palautetta metsästyskoirien käytöstä poronhoitoalueella. Eräetiketissä kehotetaankin olemaan roskaamatta sekä pitämään huolta koirasta.

– Eränkäynnin suosio näyttää edelleen lisääntyvän. Sen vuoksi on entistä tärkeämpää, että metsästäjät ja kalastajat kunnioittavat toisia harrastajia, muita luonnossa liikkujia ja saalista, Metsähallituksen viestintäpäällikkö Aku Ahlholm sanoo.

Eräetiketin tavoitteena on vastuullinen ja kestävä eränkäynti. Se pitää sisällään myös sen, että tulet tehdään vain sallituille paikoille.

Eräetiketti on jatkoa Retkietiketille, jota noudatetaan valtion alueilla retkeiltäessä.

Etiketit löytyvät osoitteesta Eraluvat.fi/eraetiketti.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *