Potnapekan perävaunu kaatui Tuirassa – silminnäkijän mukaan tilannetta edelsi äkkijarrutus

Potnapekan perävaunu kaatui Tuirassa – silminnäkijän mukaan tilannetta edelsi äkkijarrutus

Potnapekka kaatui maanantaina iltapäivällä Tuirassa Alakanavan sillalla.

Potnapekka kaatui maanantaina iltapäivällä Tuirassa Alakanavan sillalla.

Kuva: Lukijan kuva

Oulussa liikennöivä Potnapekka-kaupunkijuna kaatui osittain Tuirassa maanantaina iltapäivällä.

Onnettomuus tapahtui hieman kello 14.30 jälkeen, kun kaupunkijuna oli tekemässä reittiinsä kuuluvaa U-käännöstä Merikoskensiltojen ja Koskitien risteyksessä.

Onnettomuuden syy ei ole tiedossa. Silminnäkijän mukaan Potnapekka oli tehnyt äkkijarrutuksen ennen vaunun kaatumista.

Poliisin Oulun johtokeskuksesta kerrotaan, että junan viimeinen vaunu kaatui. Poliisin mukaan vakavilta loukkaantumisilta vältyttiin. Yhdellä matkustajalla oli tullut haava jalkaan. Onnettomuus haittasi liikennettä noin tunnin ajan.

Potnapekan viimeinen vaunu kaatui Merikosken silloilla. Paikalla poliisit, ambulansseja, paloauto ja hinausauto saapui juuri.

Potnapekan viimeinen vaunu kaatui Merikosken silloilla. Paikalla poliisit, ambulansseja, paloauto ja hinausauto saapui juuri.

Kuva: Oona

Junan omistavan Vauhtipuiston toimitusjohtaja Kalle Komulainen kertoo, että Potnapekkaan mahdollisesti tulleita vaurioita on määrä selvittää maanantai-illan ja tiistain vastaisen yön aikana.

– Kaatunut viimeinen vaunu otettiin irti junasta ja vietiin korjaamolle hinaajan kanssa. Emme ole ehtineet vielä tutkimaan, mitä vaurioita vaunuun tuli, ainakin naarmuja tuli kylkeen, toimitusjohtaja kertoi puoli kuuden aikaan alkuillasta.

Jos juna on muuten kunnossa, Potnapekka jatkaa liikennöintiä jälleen tiistaina ilman viimeistä vaunua.

Tänä kesänä Potnapekka aloitti liikennöinnin juhannuksen jälkeen ja on liikenteessä 6. elokuuta saakka. Se liikennöi Oulun keskustan ja Nallikarin välillä.

Juttua päivitetään.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *