Vanha Kaleva: Maatalousretkikunta Norjasta tutustuu Koivikon koulutilaan

Vanha Kaleva: Maatalousretkikunta Norjasta tutustuu Koivikon koulutilaan

Kaleva 25.7.1923. Ylitirehtööri Östen Elfvingille saapuneen ilmoituksen mukaan tekevät Norjan valtion asettaman Ruijan (Finnmarkenin) taloudellisen komitean jäsenet ensi pyhän seudussa, palatessaan Ruijasta, kiertomatkan Pohjois-Suomessa.

Retkikuntaan kuuluu Norjan yleisen maatalousjärjestön puheenjohtaja ja sihteeri, yksi ministeri, yksi eduskunnan jäsen sekä kolme huomattavaa käytännöllistä maatalousmiestä.

Vieraat saapuvat Ruijasta Inariin, josta tulevat edelleen rautateitse Ouluun. Oulun seudulla tekevät he ylitireht. Elfvingin johdolla kiertomatkan Limingan ja Tyrnävän kautta Muhokselle ja Utajärvelle, josta palaavat Pyhäkosken laskien takaisin Ouluun. Limingassa ja Tyrnävällä käydään tutustumassa Osuusmeijereihin ja Muhoksella Koivikon koulutilaan.

Jos vierailla on aikaa, käydään Oulusta pitäen vielä katselemassa Oulujoella Määtän ja Saarelan taloja. Vieraat ovat ilmoittaneet saapuvansa t.k. 28 p:nä, mutta voi heidän saapumisensa jonkun verran viivästyäkin. Paluumatka tapahtuu Tornion kautta.

Kaupunkimatka tuli viljelijälle kalliiksi

Wiime yön seudussa oli eräs Oulujoen Kiwiniemen maanwiljelijä ollut kaupungissa hiukan hurwittelemassa ja oli tällöin tullut nauttineeksi nesteitä niin runsaasti, että kadotti muistinsa. Aamulla selwittyään huomasi hän pyöränsä kadonneeksi. Kellokin oli perineen muuttanut omistajaa. Näin joutui hän maksamaan ilostaan noin 1,800 mk. ylimääräistä weroa.

Myöhemmin päiwällä kääntyi isäntä poliisin puoleen, mutta kun hän ei woinut antaa mitään selwitystä reitistään, ei poliisi kyennyt suurtakaan lohtua tuomaan. Polkupyörä ja kello owat edelleen kadoksissa.

Hilloja runsaasti Pyhäjoen rämeille

Pyhäjoelta ilmoittaa kirjeenvaihtajamme. Niittytyöt alettiin täällä 16 pnä t.k. Kowa ukkossade keskeytti ne kuitenkin pian. Saa sitten nähdä, aikooko mätäkuu jatkaa sateita ja hidastuttaa heinäkorjuuta.

Hilloja näyttää tulevan runsaasti Pyhäjoen rämeille, mutta niiden kypsyminen on hitaan kewään joutumisen takia myöhästynyt.

Peruna kukki erään torpparin pellossa t.k. 15 pnä. Rukiissa alkaa olla jo jyvää täälläkin, waikka alkukesä olikin niin epäsuotuisa.

Tullilaiva piti silmällä pirturisteilijää

Hailuodon edustalle ilmaantunut ”pirturisteilijä”, josta aikaisemmin olemme kertoneet, nosti sunnuntain tienoissa ankkurinsa lähtien pohjoiseen päin. Oulun edustalla sen tuskin onnistui saada kauppoja aikaan, sillä sitä vartioitsi valppaasti tullilaiva. Kun pirtualus pysytteli kaiken aikaa aluevesirajan ulkopuolella, ei nykyisten tullisääntöjen mukaan voitu muuta kuin vain pitää sitä silmällä.

Vanha Kaleva -sarja kertoo uutisia vuosikymmenten takaa.

Myyntipalstan tarjonta oli kirjavaa, poikivista lehmistä hyvässä kunnossa olevaan ateljeeri-kameraan.

Myyntipalstan tarjonta oli kirjavaa, poikivista lehmistä hyvässä kunnossa olevaan ateljeeri-kameraan.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *