Intiöön nousi 115-paikkainen päiväkoti puolessa vuodessa: ”Nopeimpia rakennuksia, joita on tehty”

Intiöön nousi 115-paikkainen päiväkoti puolessa vuodessa: ”Nopeimpia rakennuksia, joita on tehty”

Oulun Englanninkielisen leikkikoulun historiassa aloitettiin tällä viikolla uusi sivu, kun vajaa 30 vuotta toiminnassa ollut päiväkoti avasi elokuun ensimmäisenä päivänä ovensa uusissa tiloissa Intiön vanhalla kasarmialueella. Päivä ennen uuden lukuvuoden aloitusta uunituoreissa tiloissa oli odottava tunnelma.

– Ensi yönä saattaa vähän jännittää, Ulla Terho, leikkikoulun toinen omistaja toteaa.

Pitkä muutto ei onneksi ollut kuitenkaan kyseessä päiväkodilla, sillä vanha koti löytyy muutaman sadan metrin päästä samaiselta vanhalta kasarmialueelta, jossa leikkikoulu toimi vanhassa viestipataljoonan rakennuksessa. Oulun Englanninkielinen leikkikoulu omistaa vielä entisen toimitilarakennuksen ja siellä aloittaa toimintansa Steiner-päiväkoti Punavarpunen.

Syy muuttoon oli yksinkertainen: vanhat tilat olivat jääneet pieneksi.

– Vanhassa talossa paikkoja oli 75, täällä niitä on 115. Mikään ei ollut niin inhottavaa kuin sanoa, ettei meillä ole tilaa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *