Tulevaisuudessa tarvittavista taidoista löytyy monia listauksia, joissa toistuvat niin sanotut metataidot, kuten oppimaan oppiminen. Mutta riittävätkö ne tulevaisuutta ajatellen? Opiskelin aikoinaan yläasteella latinaa. Ensimmäisillä tunneilla kävi selväksi, että latinan opiskelu erosi merkittävästi muiden kielten opiskelusta. Opin esimerkiksi taivuttamaan sanan servus eli orja tai kertomaan kuinka Calpurnius työskentelee pellolla ennen kuin opin sanomaan ”nimeni on Mikko” latinaksi.
Näin jälkikäteen voi miettiä, oliko latinan opiskelusta mitään hyötyä. Kyseessä kun ei ole kieli, jota tulisi puhuttua päivittäin, satunnaisesti tai oikeastaan lainkaan. En siis suoraan ole tarvinnut latinaa vaikkapa työurallani. Samalla koen, että sen opiskelusta on ollut hyötyä sekä muiden kielten opiskelussa, että historian ja ylipäänsä länsimaisen kulttuurin ymmärtämisessä. Se on ollut siis eräänlainen tukiosaaminen.
Päädyin pohtimaan latinan opiskelun merkitystä ja laajemminkin oppimista näin koulujen jälleen alkaessa ja tyttäreni aloittaessa yläkoulun. Omasta koulunkäynnistä on tosiaan sen verran aikaa, että silloin puhuttiin vielä yläkoulun sijaan yläasteesta. Maailma on niistä ajoista muuttunut aika lailla ja osaamistarpeet sen mukana. Omasta kouluajasta ei siis ehkä kannata liikaa ammentaa vastauksia siihen millaisia taitoja tulisi nyt oppia tulevaisuutta varten.
Tulevaisuuden osaamistarpeita, taitoja ja oppimista on onneksi pohdittu useamman raportin verran. Tulevaisuuden taitojen listauksista ei löydy latinaa, mutta muunlaista tukiosaamista – tai hienommin sanottuna metataitoja – sitäkin enemmän. Muuttuvassa maailmassa on yhä tärkeämpää oppia oppimaan, ymmärtämään monimutkaisia kokonaisuuksia ja tulemaan toimeen ihmisten kanssa.
Esimerkiksi World Economic Forum listaa kymmenen tärkeimmän taidon joukkoon muiden muassa analyyttisen ja luovan ajattelun, uteliaisuuden ja elinikäisen oppimisen, joustavuuden ja empatian.
