Humalainen kuljettaja kaahasi kymmeniä kilometrejä poliiseja pakoon Ylikiimingissä

Humalainen kuljettaja kaahasi kymmeniä kilometrejä poliiseja pakoon Ylikiimingissä

Päihtynyt kuljettaja aiheutti useita vaaratilanteita paetessaan poliisia Oulun Ylikiimingissä torstaina. Poliisi kertoo takaa-ajosta tiedotteessa.

Poliisi sai iltapäivällä ilmoituksen mahdollisesti päihtyneestä kuljettajasta, joka oli lähdössä ajamaan Ylikiimingin ABC-huoltoasemalta. Poliisin moottoripyöräpartio tavoitti auton Ouluntiellä ja kääntyi sen perään pysäyttämistä varten.

Kuljettaja lähti kuitenkin pakenemaan välittömästi pysäytysmerkin nähtyään. Moottoripyöräpoliisit seurasivat autoa useita kymmeniä kilometrejä Ylikiimingissä ja Kiimingissä.

Poliisin mukaan kuljettaja ajoi lähes koko ajan huomattavan kovaa ylinopeutta ja ohitteli vaarallisesti muita tiellä liikkuneita ajoneuvoja.

Auto suistui lopulta ulos tieltä Hiivasuontiellä Ylikiimingissä oikealle kääntyvässä mutkassa. Auto päätyi katolleen tielle.

Poliisin mukaan kuljettaja oli hetkeä ennen ulosajoa tehnyt nopean pysähtymisen, jolloin autosta oli poistunut matkustajana ollut toinen henkilö.

Kuljettaja todettiin puhalluskokeen perusteella päihtyneeksi. Häntä epäillään tässä vaiheessa muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Kuljettaja vietiin sairaalaan hoidettavaksi. Poliisin tietojen mukaan hänellä ei ole vakavia vammoja.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *