Lukkari Samuli Pohjola johdatti Lipon välieriin – Joukkue on noussut lentoon

Lukkari Samuli Pohjola johdatti Lipon välieriin – Joukkue on noussut lentoon

Raksilan pesäpallostadionilla edellisinä syksyinä ratkaisupaikoissa vallinnut lamaantumisen ja ahdistuksen tunne oli tipotiessään, kun nousujohteista kautta pelaava Lippo sinetöi välieräpaikan SMJ:n kustannuksella. Ottelu päättyi lukkarina debyyttikauttaan ykkössarjassa pelaavan Samuli Pohjolan kärpäseen, joka aloitti kotijoukkueen villit voitonjuhlat.

– Hyvä tunnehan tässä on – päällimmäisenä mielessä ylpeys meidän joukkueestamme, kommentoi pelin parhaana palkittu Pohjola.

Aina ei ole Muhoksen Pallo-Salamien kasvatti voinut haaveilla Raksilan yleisön huudattamisesta ratkaisuottelussa. Edelliset kaudet Suomensarjaa MuPS:ssa tahkonnut Pohjola on käynyt pitkän tien tähän pisteeseen saakka. Vuonna 1999 syntynyt liiketalouden opiskelija on joutunut odottamaan vuoroaan menneinä vuosina – milloin tiellä on ollut muuan Toni Kohonen tai nyt Superpesistä pelaava Miika Keski-Petäjä.

– Tie oli jonkun aikaa tukossa, mutta ei siitä sen enempää. Tänä vuonna Tolosen Riku pelinjohtajana on tuonut paljon lisää omaan peliin. Ensimmäistä kertaa elämässäni voi sanoa, että minulla on ollut lukkarivalmentaja.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *