Entinen politiikan supertähti saa etsiä uramahdollisuuksia – Pääministerin tehtävä kuluttaa kasvot ja horjuttaa jopa uskoa ihmisiin, rääkistä selvinneet kertovat

Entinen politiikan supertähti saa etsiä uramahdollisuuksia – Pääministerin tehtävä kuluttaa kasvot ja horjuttaa jopa uskoa ihmisiin, rääkistä selvinneet kertovat

Pääministerin tehtävä on suomalaisen politiikan vaikutusvaltaisin paikka. Samalla se on paineinen ja tuulinen, ellei jopa hirmumyrskyinen.

Alexander Stubbin (kok.) tapauksessa pääministeritausta ei edes riitä varmistamaan oman puolueen presidenttiehdokkuutta.

Viime hallituskausia on kuvannut se, että moni pääministeri on lähtenyt kesken kauden eri tehtäviin. Suurin osa heistä on luonut uuden uran kokonaan politiikan ulkopuolella, osa etsii edelleen paikkansa.

Vain harva ex-pääministeri on palannut rivikansanedustajaksi tai muihin eduskunnan tehtäviin.

Pääministerin paikalta ei ole noustu edes presidentiksi sitten Mauno Koiviston, jonka aikoihin presidentillä vielä oli enemmän suoraa valtaa kuin pääministerillä. Pääministerille oli luontevaa ja kiinnostavaa edetä uralla presidentiksi.

Kysyimme kolmelta entiseltä pääministeriltä, mitä tehtävä heille antoi ja mitä pääministerivuosien jälkeen tapahtui.

Keskustan Matti Vanhanen nousi ensimmäisen kerran pääministeriksi Anneli Jäätteenmäen (kesk.) dramaattiseen eron jälkeen 20 vuotta sitten.

– Pääministeriksi tuloni oli yllättävä, mikä johtui silloisen pääministerin erosta, joten alku ei ollut kovin perinteinen. Siinä ei ollut kovin monta tuntia aikaa harkita lähtemistä, mutta olin käytettävissä, vaikka tunnelma ei ollut miellyttävä, Vanhanen kertoo.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *