Oulun Energian toimitusjohtaja energiayhtiö Ilmattaren operatiiviseksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi

Oulun Energian toimitusjohtaja energiayhtiö Ilmattaren operatiiviseksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi

Juha Juntunen on nimitetty Ilmattaren operatiiviseksi johtajaksi.

Juha Juntunen on nimitetty Ilmattaren operatiiviseksi johtajaksi.

Kuva: Ilmatar

Juha Juntunen, 50, on nimetty energiayhtiö Ilmattaren operatiiviseksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 21.8. alkaen.

Operatiivisen johtajan tehtävä on Ilmattarella uusi. Tehtävään kuuluu Ilmattaren rakennuttaminen, sähkön tuotanto ja liiketoiminnan kehittäminen.

Juntunen siirtyy Ilmattarelle Oulun Energian toimitusjohtajan tehtävästä, jossa hän on toiminut vuodesta 2020. Aikaisemmin eri tehtävissä Technopoliksella työskennellyt Juntunen on koulutukseltaan insinööri.

Ilmattaren toimitusjohtajan Juha-Pekka Weckströmin mukaan Juntunen sopi tehtävään osaamisensa ansiosta.

–  Ilmattaren kasvaessa ja projektiemme sekä sähkön tuotannon lisääntyessä tarvitsemme osaavan ja aikaansaavan henkilön viemään operatiivisen toimintamme seuraavalle tasolle. Juhalla on kattava kokemus kokonaisvaltaisesta liiketoiminnan johtamisesta ja hän tuntee hyvin energia-alan murroksen, Weckström sanoo Ilmattaren tiedotteessa.

– Tehtävässäni pystyn hyödyntämään taustaani energiamurroksen ja pohjoiseurooppalaisen kasvuyrityksen johtamisesta, Juntunen kommentoi nimitystään tiedotteessa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *