Henkilöauto ja matkailuauto kolaroivat Kuhmossa – poliisi epäilee kuljettajaa rattijuopumuksesta

Henkilöauto ja matkailuauto kolaroivat Kuhmossa – poliisi epäilee kuljettajaa rattijuopumuksesta

Kuhmossa Pohjoispuolentien ja ampumaradan risteyksessä tapahtui lauantai-iltana 19. elokuuta liikenneonnettomuus, jossa henkilöauto ja matkailuauto törmäsivät.

Esitutkinnassa poliisille on selvinnyt, että henkilöauton kuljettaja oli lähtenyt ohittamaan edellä ajavaa matkailuautoa. Matkailuauton kuljettaja oli samaan aikaan kääntynyt vasemmalle, jolloin ajoneuvot törmäsivät toisiinsa.

Onnettomuudesta aiheutui lieviä henkilövahinkoja. Poliisi otti ohituksen tehneen henkilöauton kuljettajan kiinni tapahtumapaikalta.

Poliisi kertoo tiedotteessa, että henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi törkeästä rattijuopumuksesta. Henkilöauton kuljettajan epäillään ajaneen alkoholin vaikutuksen alaisena.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *