Sähkön hintapiikit kouraisevat lompakkoa mutta tekevät hyvää säästöhaluille

Sähkön hintapiikit kouraisevat lompakkoa mutta tekevät hyvää säästöhaluille

Maanantaina elokuun 21. päivänä sähkön pörssihinta ei hellinyt kuluttajaa. Yhden kilowattitunnin verollinen keskihinta oli 30 sentin paikkeilla, päivän hintapiikkien aikaan jopa 70 senttiä. Lukemat muistuttivat viime joulukuun kauhun päivistä, kun Venäjän energiakiristys nosti sähkön hintaa koko Euroopassa.

Sen jälkeen hinta on liukunut siedettäviin lukemiin. Esimerkiksi viimeisen neljän viikon keskihinta on ollut 4,5 senttiä. Nyt koettu hintojen ampaisu on johtunut satunnaisista syistä kuten Olkiluodon kakkosreaktorin häiriöseisokista, Ruotsin tuonnin lyhytaikaisesta rajoituksesta ja tyynistä ilmoista.

Vaikka sähkön hinnan nousu kouraisee kuluttajien lompakkoa, hintapiikeillä on myös myönteiset vaikutuksensa. Kansalaiset oppivat, että sähköä voi ja kannattaa säästää. Esimerkiksi oululaiset kotitaloudet ovat kuluttaneet nyt tammi-heinäkuussa sähköä yli 11 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samana jaksona.

Suurimpana syynä alempaan kulutukseen olivat ilmeisesti lämpimät säät, mutta myös valistus ja tahto säästää. Pörssisähkön käyttäjät sekä ne, jotka joutuivat uusimaan sähkösopimuksensa kalliiden hintojen aikaan, saivat erityisen syyn säätää kulutustaan – vaikkapa kääntää lattialämmitystä muutaman asteen alemmaksi tai vähentää viikoittaisia sähkösaunomiskertojaan.

Se, kuinka merkittävä muutos asenteissa on tapahtunut, selviää lopullisesti tuonnempana. Jos sähkön hinta palaa pysyvästi niihin lukemiin, joita koettiin ennen Putinin energiaoperaatiota, tahto tarkastella kulutusta voi hiipua.

Asiantuntijat kuitenkin arvioivat, että ensi talvenakin hinnoissa nähdään heittelyä muttei viime talven kaltaisia töyssyjä. Euroopassa sähkön hintaa sanelee kaasun hinta, ja keskisen Euroopan kaasuvarastot on saatu jo kiitettävästi talven tarpeisiin täytettyä. Suomessa tilannetta helpottaa tasaisesti sähköä puskeva Olkiluoto 3.

Yritysasiakkaiden kohdalla sähkön käyttö ei ole ainakaan Oulussa vähentynyt yhtä rivakkaa tahtia kuin kotitalouksissa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *