Heinäkuussa pantiin vireille 224 konkurssia, ekonomistin mukaan selityksenä ei ole enää vain konkurssipatoutuman purkautuminen

Heinäkuussa pantiin vireille 224 konkurssia, ekonomistin mukaan selityksenä ei ole enää vain konkurssipatoutuman purkautuminen

Heinäkuussa pantiin vireille enemmän konkursseja kuin minään aiempana 2000-luvun heinäkuuna, kertoo Tilastokeskus. Tämän vuoden heinäkuussa pantiin vireille 224 konkurssia, mikä on 76 konkurssia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Suomen Yrittäjien pääekonomistin Juhana Brotheruksen mukaan korkeita lukuja eivät selitä enää vain koronatuet, jotka aiheuttivat aikanaan konkurssipatouman.

– Yritysten vaikeudet kertovat pitkittyneestä heikosta taloustilanteesta, sanoo Brotherus pika-analyysissaan.

Brotheruksen mukaan heinäkuita verrattaessa viimeksi näin synkkää oli heinäkuussa 1997. Brotherus ennakoi, että tänä vuonna ylitetään 3 000 konkurssin rajapyykki ensimmäistä kertaa vuoden 2013 jälkeen.

Rakennusalalla huolia

Eniten konkursseja laitettiin vireille rakentamisen ja muiden palveluiden toimialoilla. Rakentamisen toimialalla pantiin vireille 61 konkurssia.

– Konkursseissa loppuvuoteen liittyy huolia etenkin rakennusalalla, missä asunto- ja korjausrakentaminen kärsivät korkojen ja kustannusten noususta, Brotherus kommentoi.

Muiden palveluiden toimialalla pantiin vireille 68 konkurssia ja majoitus- ja ravitsemistoiminnan toimialalla 24.

Muiden palveluiden päätoimiala käsittää muun muassa informaatio- ja viestintäpalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminnan, kiinteistöalan toiminnan, ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan sekä hallinto- ja tukipalvelut.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *