Turkkiselän tuulivoimahanke Vaalassa etenee – osayleiskaava sai lainvoiman KHO:n päätöksellä

Turkkiselän tuulivoimahanke Vaalassa etenee – osayleiskaava sai lainvoiman KHO:n päätöksellä

Turkkiselän tuulivoimahanke on siirtynyt uusiutuvan energian yhtiö OX2:lle.  Vaalassa sijaitseva hanke etenee kohti toteutusvaihetta ja sisältää yhteensä 42 tuulivoimalaa.

Hankkeen osayleiskaava sai lainvoiman korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätöksellä kesäkuussa. Myös tuulivoimaloiden rakennusluvat ovat lainvoimaiset.

OX2 on aiemmin toteuttanut Vaalaan 132 megawatin Metsälamminkankaan tuulipuiston, joka aloitti toimintansa viime vuonna.

OX2 on aiemmin toteuttanut Vaalaan 132 megawatin Metsälamminkankaan tuulipuiston, joka aloitti toimintansa viime vuonna.

Turkkiselän voimaloiden kokonaiskorkeus on 280 metriä. Tuulipuisto liitetään sähköverkkoon Fingridin Nuojuankankaan sähköasemalle rakennettavalla uudella 110 kilovoltin voimajohdolla.

Valmistuttuaan Turkkiselän tuulipuiston vuosittainen energiantuotanto on noin 700 gigawattituntia, joka vastaa noin 140 000 kotitalouden vuosittaista sähkönkulutusta.

Tuulivoimahanke sijaitsee Kajaanintien pohjoispuolella Vaalan, Paltamon ja Puolangan kuntien rajalla.

– Valmistaudumme tämän ja ensi vuoden aikana kohti toteuttamisen investointipäätöstä, kertoo OX2:n projektipäällikkö Niklas Hokka tiedotteessa.

Vaalan kunta saa tuulipuistosta kiinteistöverotuloja ensimmäisenä tuotantovuotena noin 1,2 miljoonaa euroa ja koko toiminta-aikana noin 25–30 miljoonaa euroa, tiedottaa OX2.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *