Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustajanimitys peruttiin – taustalla suojelupoliisin turvallisuusselvitys, kertoo Iltalehti

Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustajanimitys peruttiin – taustalla suojelupoliisin turvallisuusselvitys, kertoo Iltalehti

Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) mediasuhteista vastaavan erityisavustajan nimitys kaatui suojelupoliisin (supo) turvallisuusselvitykseen, kertoo Iltalehti.

IL:n tietojen mukaan Purra oli valinnut aiemmin Alfa-tv:ssä toimineen  toimittaja-tuottaja Jari Kuikanmäen avustajakseen kesällä haastattelun päätteeksi.

Nimitys kuitenkin viivästyi, ja lopulta se peruttiin valtioneuvostossa. Iltalehden mukaan syynä oli supon turvallisuusselvitys.

IL:n mukaan nimityksen esteenä oli Kuikanmäen pitkäaikainen avopuoliso, joka on syntynyt Kiinassa ja jolla on yhä perhettä maassa. Iltalehden mukaan Kuikanmäen puolisolla on nykyisin Suomen kansalaisuus.

– Hänen vanhempansa ovat eläkkeellä ja asuvat Kiinassa. Mitään muita Kiina-yhteyksiä meillä ei ole. Minä en ole edes käynyt Kiinassa, Kuikanmäki kertoi lehdelle.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *