Puukotus, häiriökäytöstä ja alaikäisten pahoinpitelyitä – Poliisi kertoo levottomasta perjantaista Ylivieskan Kauppojen yö -tapahtumassa

Puukotus, häiriökäytöstä ja alaikäisten pahoinpitelyitä – Poliisi kertoo levottomasta perjantaista Ylivieskan Kauppojen yö -tapahtumassa

Nuorten päihteiden käyttö, väkivalta ja häiriökäytös työllistivät viime perjantaina  runsaasti poliisia Ylivieskassa.

Kaupungissa järjestettiin Kauppojen yö -tapahtuma, joka veti runsaasti ihmisiä paikalle. Liikenne ruuhkautui paikoitellen ja illan ja yön aikana Ylivieskan keskustaan kokoontui paljon nuoria.

Osalla illanvietto kärjistyi häiriökäytökseksi ja väkivallaksi. Vakavimmat rikokset tehtiin poliisin mukaan torin ja Asemakadun välisellä alueella, kun yhtä ihmistä puukotettiin ja hetkeä aiemmin kaksi alaikäistä oli pahoinpidelty.

Puukotusta tutkitaan ainakin törkeänä pahoinpitelynä. Uhri ei saanut hengenvaarallisia vammoja, kertoo ylikonstaapeli Harri Hiitola.

Nuoret käyttivät päihteitä ja aiheuttivat häiriötä illan aikana ja pitkälle yöhön saakka. Poliisi otti kiinni useita häiriötä aiheuttaneita. Osa oli alaikäisiä.

– Huolestuttavaa on, että yksittäiset nuoret pyrkivät hakeutumaan väkivaltatilanteisiin, poliisi kertoo tiedotteessa.

Sakkoja annettiin muun muassa huumausaineen käyttörikoksesta, virkamiehen vastustamisesta, haitanteosta sekä vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

Illan ja yön tapahtumat poikkesivat huomattavasti normaalista viikonlopusta Ylivieskassa, poliisi kertoo.

Virkavalta muistuttaa, että päihteiden välittäminen alaikäisille on laissa kiellettyä ja muutenkin vastuutonta.

Poliisi kehottaa alaikäisten huoltajia olemaan kiinnostuneita nuorten tekemisistä ja sopimaan heidän kanssaan siitä, mitä on sopivaa tehdä sekä missä ja kenen kanssa olla. Myös kotiintuloajoista on syytä sopia, poliisi painottaa.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *