Kansa ei nauti hallituksen luottamusta – Erilaiset pakkokeinot tulevat ennen pitkää kääntymään itseään vastaan

Kansa ei nauti hallituksen luottamusta – Erilaiset pakkokeinot tulevat ennen pitkää kääntymään itseään vastaan

Uuden hallituksen nauttimaa luottamusta on punnittu julkisessa keskustelussa useita kertoja jo ennen varsinaisen syysistuntokauden alkamista. Rasismikohut, ministerivalinnat ja poliittiset linjaukset ovat kirvoittaneet epäluottamuslauseita paitsi oppositiosta, myös muista yhteiskunnallisista instituutioista. Esimerkiksi Aalto-yliopisto kritisoi vastikään hallituksen kaavailemaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Luottamusta on kuitenkin syytä tarkastella myös toisesta näkökulmasta.

Hallitusohjelman julkistamisen jälkeen on nimittäin selvää, että kansa – tai ainakaan osa siitä – ei nauti hallituksen luottamusta.

Viimeaikaiset poliittiset linjaukset ovat osoittaneet kerta toisensa jälkeen, että hallitus ei usko ihmisten sisäsyntyiseen motivaatioon toimia yhteiskunnan hyväksi, vaan se on ottamassa käyttöön erilaisia pakkokeinoja, jotka tulevat ennen pitkää kääntymään itseään vastaan.

”Maahanmuuttopolitiikan kiristys perustuu ajatukselle siitä, että maahanmuuttaja on lähtökohtaisesti epäilyttävä henkilö, jonka on lunastettava pääsynsä Suomeen – ja oltava valmis lähtemään, mikäli ei onnistu työllistymään uudelleen esimerkiksi yt-neuvottelujen jälkeen.”

Heikennykset sosiaaliturvaan ja muihin hyvinvointivaltion palveluihin ovat laaja-alaisia ja iskevät kaikkein kipeimmin niihin, joilla on jo kaikkein vähiten. Huomattavan suuria leikkauksia perustellaan työntekoon kannustamisella, vaikka tosiasiassa moni työttömyystuen saaja on käytännössä työkyvytön tai vaikeasti työllistettävä. Oikeistolainen politiikka kuitenkin perustuu epäinhimillistävälle mielikuvalle työhaluttomasta ja muiden siivellä elävästä työttömästä.

Vastaava ideologia ulottuu myös toiseen marginaalissa olevaan ryhmään, maahanmuuttajiin.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *