Raiteita ja ratapihaa Ouluun – näitä asioita maakuntaliitto haluaa hallitukselta

Raiteita ja ratapihaa Ouluun – näitä asioita maakuntaliitto haluaa hallitukselta

Pohjois-Pohjanmaan liitto vie hallituksen budjettiriiheen ensi viikolla nopean toteuttamisvalmiuden hanketarjottimen.

Hanketarjottimen tavoitteena on pohjoisen ja Oulun seudun väylien ja saavutettavuuden kehittäminen. Liitto katsoo tämän palvelevan alueen elinkeinoelämää sekä koko Suomen huoltovarmuutta ja turvallisuutta.

Tarjottimen toimenpiteet jakautuvat kolmeen luokkaan: suunniteltujen hankkeiden toteuttamiseen, maakunnallisten kärkihankkeiden suunnittelun edistämiseen sekä tienpidon rahoituksen korotukseen.

Suunniteltuina hankkeina mainitaan muun muassa Liminka–Oulu kaksoisraide. Kärkihankkeissa mainitaan Nelostien Iin ohitustie, jonka liitto näkee parantavan maayhteyksiä Ruotsiin ja Norjaan. Tienpidon rahoitusta ohjattaisiin useisiin korjauskohteisiin, ja sillä kyettäisiin tekemään useita elvyttäviä ja korjausvelkaa kiinni kurovia töitä.

Liitto nostaa esiin myös Oulun henkilöratapihan uudistamisen. Hanke on osa kaupunkiseutujen ja valtion välisiä Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) -sopimusneuvotteluita.

Juttua päivitetty kello 12.35. Lisätty loppuun tieto henkilöratapihahankkeesta, otsikkoa muokattu. 

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *