Pääkirjoitus 25.5.2024 | Turvallisuus vesillä on asenteesta kiinni

Pääkirjoitus 25.5.2024 | Turvallisuus vesillä on asenteesta kiinni

Suomessa hukkuu joka vuosi 100–150 ihmistä, joista noin kolmannes vesiliikenneonnettomuuksien seurauksena. Nykyinen lainsäädäntö vaatii pelastusliivien olemassaoloa moottoriveneissä ja yli viiden metrin pituisissa purjeveneissä jokaiselle matkustajalle. Suurin osa vesikulkuneuvoilla liikkuvien hukkumistapauksista tapahtuu kuitenkin moottoroimattomista soutuveneistä, joissa pelastusliivien käyttö ei ole pakollista.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) mukaan kahdeksan kymmenestä vesiliikenteessä hukkuneesta olisi pelastunut, jos pelastusliivit olisi puettu oikein päälle. Uuden veneilytutkimuksen mukaan 62 prosenttia veneilijöistä käyttää pelastusliivejä tai kelluntapukineita aina vesillä liikkuessa. Vähiten pelastusliivejä käytetään sisävesillä ja perämoottoroidulla soutuveneellä sekä sisämoottoriveneellä veneiltäessä. Yleisintä käyttämättömyys on 25–34-vuotiaissa ja yli 75-vuotiaissa.

SUH:in toiminnanjohtaja Kristiina Heinosen mukaan pelastusliivien käyttämättömyys on yleisintä juuri niissä venetyypeissä ja ikäryhmissä, joissa hukkumiset ovat yleisiä.

Veneilytutkimus paljasti myös, että veneilyn pätevyyskirjan omaavat jättävät pelastusliivit useammin pukematta kuin he, joilla ei ole pätevyyskirjaa. Lisäksi veneilyseurojen jäsenissä on enemmän niitä, jotka käyttävät pelastusliivejä, harvoin verrattuna niihin, jotka eivät kuulu seuraan. Kuitenkin ne, jotka eivät koskaan käytä pelastusliivejä, eivät yleensä ole veneilyseurojen jäseniä.

Vastuu omasta ja muiden turvallisuudesta on jokaisella vesillä liikkuvalla, erityisesti veneen päälliköllä. Veneen päällikkö on vastuussa siitä, että jokaiselle veneilijälle löytyy sopivan kokoinen ja hyväksytty pelastusliivi, kelluntapukine tai pelastuspuku ja että kelluntavälineet ovat olosuhteiden niin edellyttäessä puettuina. Näin veneilykauden alussa on hyvä tarkistaa kaikki veneen turvavarusteet mukaan lukien pelastusliivit.

Veden varaan joutuminen on useimmiten yllättävä tilanne, jossa pätevyyskirjaa paremmin auttaisi päällä oleva pelastusliivi.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *