KORJAUS: Kuntien ilmastopäästöt laskeneet yli kolmanneksen 2000-luvun huippuvuodesta

KORJAUS: Kuntien ilmastopäästöt laskeneet yli kolmanneksen 2000-luvun huippuvuodesta

Kuntien yhteenlasketut ilmastopäästöt ovat laskeneet runsaan kolmanneksen 2000-luvun huippuvuodesta. Näin kertoo Suomen ympäristökeskus, jonka tuoreet luvut ovat vuodelta 2022. Päästöt laskivat tuolloin runsaat kaksi prosenttia edeltäneestä vuodesta.

Vuoden 2006 huippuvuoteen verrattuna päästöt olivat vuonna 2022 laskeneet 38 prosenttia.

Kuntien suurimmat kasvihuonekaasujen päästölähteet olivat edeltäneiden vuosien tapaan tieliikenne, maatalous ja kaukolämpö.

Venäjän Ukrainassa vuonna 2022 aloittaman laajan hyökkäyssodan vaikutukset näkyvät päästötilastoissa erityisesti energiasektorilla ja teollisuudessa, kertoo ympäristökeskus. Maakaasun ja puupolttoaineiden käyttöä korvattiin kivihiilellä ja turpeella.

Kaukolämmön tuotannon päästöintensiteetti kasvoi lisäksi hieman. Myös päästökauppasektorin ulkopuolisen teollisuuden päästöt kasvoivat.

Tieliikenteen päästöt vähenivät

Ympäristökeskuksen mukaan sähkön käytön päästöt jatkoivat laskuaan vuonna 2022. Tähän vaikutti myönteisesti energiankulutuksen väheneminen. Myös rakennusten muun erillislämmityksen eli öljyn, kaasun ja puun käytön päästöt jatkoivat laskuaan.

Niin ikään tieliikenteen päästöt vähenivät edeltävään vuoteen verrattuna. Ympäristökeskuksen mukaan tieliikenteen päästöt laskivat 3,7 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Suuria eroja maakuntien välillä

Kuntien ja maakuntien välillä on Suomen ympäristökeskuksen mukaan edelleen suuria eroja päästöjen kehityksessä ja niiden jakautumisessa eri sektoreille. Vuonna 2022 asukaskohtaiset päästöt olivat pienimmät Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä.

Suhteessa eniten asukaskohtaiset päästöt pienenivät tuolloin Pohjois-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjanmaalla.

Muun muassa erilaiset elinkeinorakenteet ja maantieteelliset etäisyydet selittävät Suomen ympäristökeskuksen mukaan maakuntien välisiä eroja.

Suomen ympäristökeskuksen tilastoissa kasvihuonekaasupäästöt on laskettu ilman päästöhyvityksiä.

Juttu on julkaistu alun perin 16.5.2024, ja sitä on korjattu 7.6.2024 kello 13.35: Suomen ympäristökeskus kertoi tiedotteella aiemmin virheellisesti, että kuntien ilmastopäästöt ovat laskeneet 36 prosenttia vuonna 2022 verrattuna vuoden 2006 huipputasoon. Todellisuudessa ilmastopäästöt ovat laskeneet 38 prosenttia.

Lataa uusi sovellus

Helpoin tapa lukea tuoreimmat uutiset.

Mainos: Nordea

Mainos: Nordea

10.6.2024 0:00

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *