Uusi puoti pyrkii tuomaan iloa ja taikaa Orimattilaan

Uusi puoti pyrkii tuomaan iloa ja taikaa Orimattilaan

Orimattilalainen Mira Aaltonen avasi kivi- ja korupuodin isänsä Juha Teräväisen Suutarin pajan viereiseen toimitilaan. Avajaisia vietettiin vapunpäivänä, ja väen paljous oli yrittäjille iloinen yllätys.

– Päivä oli oikein ihana, ja paikalle tuli paljon sellaisia ihmisiä, joita en osannut odottaa. Kaikki avaimenperät menivät, ja käsikoruja myös jonkin verran, Aaltonen iloitsee.

Pakaantien kiinteistössä on kaksi pienehköä liiketilaa, joista toisessa on pitkään ollut vuokralainen. Kun tila vapautui, päätyivät isä ja tytär aloittamaan uudenlaisen yhteistyön, jossa he pystyvät vuorotellen auttamaan ja tuuraamaan toisiaan. Suutaripalvelut siirtyivät tyhjälle puolelle ja Aaltonen alkoi hahmottelemaan puotiaan entisiin suutarin tiloihin.

– Iskä on aina sanonut minulle ja veljilleni, että perustakaa näihin tiloihin jotakin. Tämä puoti tapahtui vähän yllättäen, mutta tuntuu omalta jutulta. Lisäksi iskä opettaa minua pikkuhiljaa tekemään suutaripuolen töitä, joista olen myös innostunut.

Aaltosen mukaan yleisimpiä suutaripuolen töitä heillä ovat kenkien korjaukset, vetoketjujen vaihtamiset sekä avainten teettäminen. Talvisin työnkuvaan kuuluu paljon myös luistinten teroittamista.

Mirakorussa myydään koruja, kiviä hiottuina sekä raakapaloina, kristalleja, koristetauluja, suitsukkeita ja niiden telineitä, heilureita alustoineen sekä oraakkelikortteja. Valikoimassa on myös lapsille suunnattuja tuotteita. Myynnissä olevat korut ja heilurit ovat Miran itsensä tekemiä.

– Teen koruja sekä ulkonäön pohjalta että kivien merkitysten kannalta. Jos korussa on yhtä tai muutamaa eri kiveä, niin koru on tehty kivien tarkoitusten mukaan, ja värikkäät korut ovat ulkonäön mukaan.

Kivissä Aaltosta kiehtovat niiden energiat, värit ja tarkoitukset. Hänellä itsellään on kaulassa palloksi hiottu akaatti, jonka on tarkoitus tuoda elämään rauhaa ja tasapainoa.

– En olisi ikinä uskonut, että hurahdan tällaiseen, mutta nyt olen aivan innoissani.

Mirakorun on tarkoitus olla muutakin kuin kivi- ja korupuoti. Aaltosella on suunnitelmissa jossain kohtaa järjestää muun muassa korutyöpajoja lapsille sekä aikuisille.

– Haluaisin myös pitää täällä pieniä taidenäyttelyitä. Ostin markkinateltan, että pääsen kiertelemään tulevaisuudessa eri tapahtumia.

Korujen tekeminen ja kivien maailmaan perehtyminen kävi ikään kuin vahingossa. Kivet ja hengellisen maailman Aaltonen kertoo löytäneensä uusien ystävien kautta. Ensimmäisten korujen tekemisestä on kulunut noin vuoden verran aikaa.

– Sairastuin uupumukseen, joka toi minut sairaseläkkeelle. Minulla oli halu tehdä jotakin, kun työntekoon voimat eivät riittäneet. Kokeilin tehdä vaikka mitä ja etsin omaa juttuani. Sitten aloin tilailemaan korujen osia ja tein koruja omaksi iloiksi ja tutuille lahjoiksi.

Vähitellen ihmiset alkoivat kiinnostumaan koruista sekä kannustamaan Aaltosta niiden myymiseen. Alkujaan Aaltosen idea oli pyörittää toimintaa verkkotilausten kautta, mutta sitten toimitila järjestyikin juuri sopivasti.

Mirakoru on avoinna ti ja to kello 15–18 sekä parilliset lauantait kello 12–15 osoitteessa Pakaantie 31.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *