Säveltäjä-muusikko Anssi Tikanmäki on kuollut – esiintyi muun muassa Hectorin ja Juice Leskisen yhtyeissä sekä sävelsi elokuvamusiikkia

Säveltäjä-muusikko Anssi Tikanmäki on kuollut – esiintyi muun muassa Hectorin ja Juice Leskisen yhtyeissä sekä sävelsi elokuvamusiikkia

Säveltäjä-muusikko Anssi Tikanmäki on kuollut. Tikanmäki kuoli tiistaina 69-vuotiaana vakavan sairauden uuvuttamana, kerrotaan hänen Facebook-sivullaan.

Sibelius-Akatemiasta musiikin opettajaksi valmistunut Tikanmäki oli yksi vuonna 1977 aloittaneen Ikaros-yhtyeen perustajista. Hän esiintyi urallaan muun muassa Hectorin yhtyeessä sekä esiintyi ja toimi tuottajana Juice Leskisen yhtyeessä.

Tikanmäki sävelsi ja julkaisi urallaan kymmenen albumia. Hän sävelsi musiikkia myös elokuviin, kuten muun muassa Mika Kaurismäen elokuviin Arvottomat ja Klaani sekä Aki Kaurismäen vuonna 1999 ilmestyneeseen mykkäelokuvaan Juha. Klaani-elokuva toi Tikanmäelle myös parhaan musiikin Jussi-palkinnon.

Vuodesta 1986 lähtien Tikanmäki johti mykkäelokuvien säestämiseen erikoistunutta Anssi Tikanmäki Filmiorkesteria, joka on esiintynyt Suomen lisäksi ulkomailla.

Lisäksi Tikanmäki sävelsi musiikkia 1990-luvulta lähtien teatteriin. Hän teki musiikkia muun muassa suomalaisohjaaja Kalle Holmbergin näytelmiin Tie Tampereelle, Tuntematon Sotilas ja Pitkän päivän matka yöhön. Tikanmäki myös sävelsi musiikin Hämeenlinnan teatterin musikaaliin Täällä Pohjantähden alla, jonka ohjasi Hannu Tyhtilä.

Sävelsi musiikin Juice-elokuvaan

Elokuva- ja teatterimusiikin sävellysten lisäksi Tikanmäki sävelsi musiikkia kirkkouruille ja julkaisi suurelle yleisölle tehtyä soitinmusiikkia. Vuonna 2002 hän perusti useilla eri festivaaleilla esiintyneen Anssi Tikanmäki Orkesterin, joka soittaa hänen soitinmusiikkiaan. Tikanmäen Facebook-sivulla kerrotaan, että orkesteri jatkaa toimintaansa hänen toiveensa mukaisesti. Anssi Tikanmäki Orkesteri on kiertänyt muun muassa skotlantilaisen laulaja-lauluntekijä Donovanin kiertuebändinä Espanjassa ja Irlannissa vuonna 2013.

2010-luvulla Tikanmäki teki paluun elokuvien pariin säveltämällä musiikit Mika Kaurismäen elokuviin Tyttökuningas ja Mestari Cheng sekä Teppo Airaksisen ohjaamaan vuoden 2018 Juice-elokuvaan.

Tikanmäki palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2019.

Lataa uusi sovellus

Helpoin tapa lukea tuoreimmat uutiset.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *