Seinäjokeen istutettiin 450 kiloa kirjolohta #yleuutiset

Seinäjokeen istutettiin 450 kiloa kirjolohta #yleuutiset

Seinäjokeen istutettiin 450 kiloa kirjolohia.

Istutukset tehtiin viime sunnuntaina Törnävällä järjestettyä kalastustapahtumaa varten. Seinäjokeen ei ole istutettu kirjolohta vuosiin. Tavanomainen istutusmäärä on noin 100–200 kiloa, nyt lohta istutettiin jopa 450 kiloa.

“Reippailla istutuksilla halutaan taata lasten kalaonni tapahtumassa sekä luoda kiinnostusta kalastusta kohtaan”, sanoo Etelä-Pohjanmaan kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Marko Paloniemi.

Paloniemi kertoo, että ympäri maakuntaa on paljon ”istuta ja ongi” -kirjolohijärviä. Niihin istutetaan kalaa kesän mittaan, osaan jopa useita kertoja.

Seinäjokeen istutettavat kalat ovat valmista, pyyntikokoista kirjolohta eli niiden keskipaino on vähän toista kiloa.

“Mukaan laitetaan muutama useampikiloinen emokala, niin saadaan kalajutun aineksia syntymään”, kehuu Paloniemi.

Idea lasten kalastustapahtumasta lähti kaupungin osallistavasta budjetista. Tapahtuman budjetti oli 8 000 euroa, josta puolet tulee kirjolohen kustannuksista. Paloniemen mukaan tapahtumaan osallistui yli 500 nuorta kalastajaa.

#yleuutiset #uutiset #seinäjoki #kalastus

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *