Karu ennuste: OpenAI saattaa mennä konkurssiin vuoden sisällä

OpenAI voi menettää tänä vuonna jopa yli 4 miljardia euroa, uutisoi The Information. Artikkeli perustuu lehden saamaan sisäpiiritietoon.

OpenAI on saanut miljardien eurojen investointeja muun muassa Microsoftilta, mutta yhtiön kulut ovat nousemassa kestämättömään tasoon.

Yhtiö kuluttanee tänä vuonna yli 6 miljardia euroa tekoälyn koulutukseen ja yli miljardin henkilöstökuluihin. Pelkästään Chatgpt:n pyörittäminen maksaa OpenAI:lle päivittäin yli puoli miljoonaa euroa.

The Information kertoo, että OpenAI:n nykyiset tulot eivät riitä kattamaan näitä menoja. Jos yhtiö ei saa lisää rahoitusta, sen rahat voivat loppua vuodessa.

Yhtiön talousongelmat ovat vain yksi monista tapahtumista, jotka viittaavat generatiivisen tekoälyn kokemiin ongelmiin. Talousasiantuntijat ovat jo kutsuneet tekoälybuumia uudeksi talouskuplaksi ja kyseenalaistaneet Nvidian nousua yhdeksi maailman arvokkaimmista yhtiöistä. Asiantuntijoiden mielestä tekoälyn arvo noussut todellisuutta suuremmaksi.

LUE MYÖS:

OpenAI on pyrkinyt kehittämään halvempia tekoälymalleja ja monetisoimaan Chatgpt:tä. Yhtiö on tarjonnut Plus-tilausta käyttäjilleen vuodesta 2023 ja on julkaissut kustannustehokkaamman gpt-4o mini -mallin.

LUE MYÖS

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *