Murhaa ratkomaan kesäillassa

Murhaa ratkomaan kesäillassa

Kesäteatteri

Jätinpesän teatteri

Kuolema Niilillä

Jätinpesän kesäteatteria odottaa joka vuosi vähintään yhtä paljon kuin joulupukkia jouluaattona. Odotus palkitaan tänäkin vuonna.

Voisi vain kuvitella, että ensi-ilta jännittää lavalle astuvia ja repliikeistä voisi lukea epävarmuutta. Mutta eipä mitä, niin teatterin ennestään tutut kuin ensi kertaakin näyttämölle astuvat näyttelijät onnistuvat suorituksissaan kuin olisivat pidempäänkin seilanneet siipirataslaivalla Niilin kuumassa helteessä.

Agatha Christien tuotannon tuntevat kaikki, jotka ylipäätään nauttivat dekkareista. Christien tekstit ovat hienostelevia ja rauhallisesti eteneviä, mutta mysteerit kiristyvät ruuvipenkin lailla kohti loppua. Niin myös Kuolema Niilillä -esityksessä.

Juuri sellaista kesäteatteri­varmuutta, mitä Orimattilan Teatterilta on totuttu näkemään.

Ensi-iltaseuralaiseni nosti peukaloaan heti puoliajan jälkeen luultuaan keksineensä näytelmän konnan. Aivan esityksen viimeisillä minuuteilla selvisi kuitenkin, että arvaus meni pahasti pieleen.

Tänä kesänä siis nauruhermoja enemmän katsojat joutuvat käyttämään aivosolujaan, vaikka näytelmän muutamat hahmot saavat toki hymyn huulille ihan vain astuessaan lavalle.

Juonta sen enempää paljastamatta voi kertoa, että siipiratasalukselle astuu toinen toistaan omituisimpia ja erikoisimpia risteilyvieraita. Juoni pyörii pitkälle häämatkalla olevan Mostyn seurapiiripariskunnan ympärillä. Simon Mostyn entinen kihlattu Jaquelin de Severac on vetänyt herneen nenään pariskunnan avioitumisesta ja on ottanut elämäntehtäväkseen koston.

Mielenkiintoisen kuvion vuoksi on jo aikaisessa vaiheessa melko selvää, että kaikki eivät selviä elävinä satamaan.

Eri asia kuitenkin on, kuka on syyllinen, sillä motiiveja ja mahdollisuuksia murhaan tuntuu olevan kaikilla laivalla matkustavilla.

On epäreilua nostaa ketään näyttelijöistä nimeltä parrasvaloihin, sillä jokaisen roolisuoritus on vähintäänkin kiitettävä plus. Roolitus on onnistunut hienosti ja eri hahmot ovat uskomattomuudessaankin kovin uskottavia.

Juuri sellaista kesäteatterivarmuutta, mitä Orimattilan Teatterilta on totuttu näkemään.

Nauru­hermoja enemmän katsojat joutuvat käyttämään aivo­solujaan.

Jotain uuttakin lavalla kuitenkin nähdään. Ensimmäistä kertaa kesäteatterin historiassa lavalla on myös livebändi, joka johdattaa katselijat oikein oivasti Afrikan kuuman auringon alle.

Näytelmän ohjaaja, useita Christie-tulkintoja ohjannut Ninni Parviainen ansaitsee kiitokset tarinan jouhevasta juoksutuksesta. Tapahtumat etenevät sujuvasti kohtauksesta toiseen eikä lavalla ole jäätävää tyhjäkäyntiä.

Tosin Christien teksteissä on tyypillistä venyttämistä, joka näkyy paikoitellen myös esityksessä.

Parituntisessa esityksessä on puoliaika, jolloin teatteri-illan kokonaisaika on noin kaksi tuntia 20 minuuttia. Buffet palvelee sekä ennen esitystä, että puoliajalla.

Esityksiä on jäljellä vielä tusinan verran. Viimeisen kerran Niilillä risteillään lauantaina 10. elokuuta. Liput ovelta tai ennakkoon teatterin nettisivuilta.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *