Perikato uhkaa: Autojätti valmis luopumaan legendaarisesta luksusbrändistään

Maineikkaan italialaisen automerkin Maseratin tulevaisuus on vaakalaudalla. Yli sata vuotta automaailman edelläkävijöihin lukeutunutta luksusmerkkiä uhkaa taloudellinen perikato, mikäli meno jatkuu nykyisen kaltaisena.

Enteet ovat kaikkea muuta kuin rohkaisevia. Emoyhtiö Stellantiksen talousjohtaja Natalie Knight avasi sanaisen arkkunsa romahtaneiden myyntilukemien jälkimainingeissa.

”Ensimmäinen vuosipuolisko on ollut pettymys. Ehkäpä jossakin vaiheessa ryhdymme etsimään Maseratille uutta kotia”, hän synkisteli Automotive News Europe-julkaisun mukaan.

Synkät myyntiluvut

Talousjohtajan puheita säestivät karut myyntiluvut. Tammi–kesäkuun aikana Maseratien kauppa kutistui puoleen viime vuoden vastaavista luvuista.

Vuoden 2023 ensimmäisten kuuden kuukauden aikana kaupaksi meni 15 300 Maseratia. Kuluvan vuoden vastaavat luvut ovat vajonneet 6 500 autoon.

Luksusbrändin liiketappioksi kirjattiin 82 miljoonaa euroa. Käänne huonompaan on jyrkkä, sillä vielä viime vuonna voittoa kilisi kassaan 121 miljoona euron edestä.

Talousjohtaja Knight selittää alamäkeä useiden Maserati-mallien tuotannon lähes yhtäaikaisella lopettamisella. Viime vuoden lopuilla pantiin piste niin keskikokoisen Ghibli-sedanin kuin isokenkäisen Quattroporte-sedanin valmistukselle. Maaliskuussa historian lehdille siirrettiin isokokoinen katumaasturi Levante.

Samaan aikaan merkin ainoan massamarkkinaan suunnatun mallin Grecalen kysyntä notkahti 42 prosentilla reiluun 2 100 autoon. Tämän keskikokoisen katumaasturin ohella Maseratin malivalikoimiin kuuluu neljä hifimmän pään mallia.

Kurvit suoriksi. Maseratin Grecale Folgore on tällä haavaa merkin ainoa massamarkkinaan kohdennettu auto. Lorenzo Marcinno’

Autonautiskelijoita houkutellaan Maseratin maailmaan coupe-mallisella GranTurismolla ja GranCabrio avoautolla. Vauhdin ystäville tarjoillaan hiilikuitukorista MC20 superautoa avomallina ja katettuna coupe-versiona.

Stellantis hankki Maseratin merkkivalikoimiinsa reilut kolme vuotta sitten. Merkin myyntispekulaatioihin knight vastasi monimielisesti.

”Tällä hetkellä keskitymme tavoittelemaan mahdollisimman hyvää markkina-arvo. Jossakin välissä uuden kodin etsiminen voi tulla ajankohtaiseksi.”

Hänen mukaansa Maserati kilpailee tällä haavaa itselleen parhaiten sopivissa markkinaraoissa, mikä käytännössä tarkoittaa ökyvoimaisia urheiluautoja ja luksusluokan katumaasturia.

Legenda. Maseratin hiilikuitukorinen MC 20 Leggenda on autonautiskelijan päiväuni. Stellantis

Kunniakas historia

Bolognassa vuonna 1914 perustettu atrainmerkki tunnetaan niin nopeista formuloistaan kuin tyylitietoisten koriateljeiden autoluomuksista.

Formuloissa merkki kunnostautui erityisesti 1950-ja 1960-luvulla, jolloin Maseratin kuljettajina toimivat muun muassa tuon ajan kuskikermaan lukeutuneet Giuseppe Farina sekä viisinkertainen formula ykkösten maailmanmestari Juan-Manuel Fangio.

Mutta historia ja perinteet eivät välttämättä paina kun raha ratkaisee. Jos Knight oli puheissaan vielä jokseenkin varovainen, Stellantiksen pääjohtaja Carlos Tavares lausui suorat sanat tappiota tuottavista yhtiön merkeistä.

Niihin Maseratikin epäilemättä lukeutuu.

”Jos ne eivät tuota meille rahaa, panemme ne lihoiksi. Stellantiksella ei vaikeassa siirtymävaiheessa ole varaa ylläpitää tappiota takovia brändejä.”

Näillä näkymin kestää vielä vuosia, ennen kuin Maserati saa kumeille uuden polven mallivalikoiman. Ensimmäiset uutuudet näkevät päivänvalon aikaisintaan vuonna 2027 – jos näkevät.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *