Nastolan Taarastissa on parasta aikaa työstymässä Lahden kaupunginteatterista tutun Tapani Kalliomäen ohjaama farssi. Nastolan Pisarateatteri esittää kesäteatterinäytelmänä Robin Hawdon käsikirjoittaman Täydelliset häät, joka on farssi paitsi tyylisuunnaltaan myös juonikuvioiden puolesta.
Hääaamuna sulhanen nimittäin huomaa vieressään makaavan naisen, joka ei suinkaan ole morsiamensa. Jos avioliitto aiotaan pelastaa, tarvitaan nopeita toimenpiteitä.
– Ohjaan ensi kertaa näinkin viihteellistä aihetta. Ajattelin, että tekisi ihan hyvää ottaa välillä kevyempi aihe, eikä aina sielujen syövereitä. Pääsee kunnolla pöllöilemään, Kalliomäki sanoo.
Työryhmä on Kalliomäen itse valikoima, ja kaikki harrastenäyttelijöitä myöten ovat pitkän linjan teatterin tekijöitä. Eikä farssiin oikein ketä tahansa voisi ottaakaan.
– Oli otettava sellaiset, jotka tähän kykenevät, koska tämä on vaativa näytelmä, siitä ei pääse mihinkään. Näyttelijöillä on oltava perusvalmiudet ja -osaaminen, jolloin pystyy vaatimaan. Ja ohjaajana on tosi nautinnollista, kun vaadin ja ne asiat alkavat toteutumaan, ohjaaja kertoo.
Kalliomäki käyttää tässäkin ohjauksessa reilusti liikekieltä, mitä täydentää apulaisohjaaja Laura Huhtamaa. Ohjaajat ovat itsekin aviopari, joten tiimityöskentely tulee kuin luonnostaan.
– Lauralla on vahva tanssi- ja koreografitausta. Minä teen liikkeet Lempäälän pandat -pohjalta ja hän tekee tarkentavaa työtä, eli puuttuu yksityiskohtiin, Kalliomäki naurahtaa.
Arkistokuva Taarastin näyttämöstä ja katetusta katsomosta. Sadettakaan ei siis tarvitse pelästyä. Ida Paasonen
Produktiossa elettiin kesäkuussa näyttelijäntyön etsimisen ja löytämisen aikaa, nyt viimeiset viikot ennen 14.7. ensi-iltaa käytetään “tolkuttomaan hiomiseen”.
– Farssi on lajina antoisa, mutta hirvittävän haastava, sanoo näyttelijä Mervi Valtanen.
– Tämä haastaa itseä ihan jumalattomasti, komppaa näyttelijä Juha Rouhiainen.
Tiedotustilaisuudessa heidän ja ohjaajien lisäksi ovat paikalla näyttelijät Tuire Arola ja Eerik Kuronen.
– Tosi mielenkiintoista työskennellä rytmin ja tarkkuuden kanssa. Draamassa voi eläytyä enemmän ja rauhallisemmin, tässä ei eläydytä, vaan tosi tarkkaan rakennetaan jokainen reaktio ja toiminta. Jatkuvassa syötteessä, avaa Kuronen.
– Tämä on pingistä, missä on tosi monta pelaajaa, toteaa Arola.
Näytelmä tapahtuu kolmessa huoneessa, ja kylpyhuoneen osalta koko työryhmällä on jokin jännä, vielä selittämätön pilke silmäkulmassa.
– Se on paha paikka – kuin Mordor tai Narnia, jättää Kalliomäki tulkittavaksi.
Huomion arvoista kuitenkin on, että työryhmä aloitti harjoittelun “postimerkin kokoisessa” kellarissa ja siirtyi Taarastille vasta kesän alussa.
– Etuna on se, että vaikka näyttämö on iso, tämä tapahtuu – pääosin – kahdessa huoneessa. Ei tarvitse juosta koko lavaa päästä päähän, kun reaktioiden on oltava nopeita, Huhtamaa kertoo.
Inspiroivaa näyttelijöille on löytää se, mikä saa ihmisen nauramaan.
– Mitkä elementit, miten rakennetaan, mistä nauru syntyy, koska se on tekniikkaa ja tosi pienestä kiinni, Kuronen pohtii.
– Tämä tyylilaji ei kestä sitä, että “ollaas nyt niin hauskoja”, vaan on oltava hetkessä 110 prosenttia joka esityksessä, Kalliomäki sanoo.
– Dialogi on niin nopeaa, että on haaste pystyä olemaan aina ensi kertaa siinä tilanteessa, Huhtamaa komppaa.
Kimuranttien ihmissuhdekuvioiden äärellä on painavaakin painavamman kysymyksen, “tahdotko”, merkitys vahvasti läsnä.
– Mitä se rakkaus todella kestää? pohtii Valtanen.
Saatika vastauksen merkitys.
– Sinuna olisin tosi varovainen, ennen kuin sanoo “tahdon”, Arola sanoo kuin roolihahmon suusta.
– Ja jos rakkaus kestää tuon, mitä näyttämöllä tapahtuu, se kestää mitä vaan, Kalliomäki komppaa.
