Poliisi: Nokian kuolintapauksessa ei rikosta #uutiset

Poliisi: Nokian kuolintapauksessa ei rikosta #uutiset

Nokian nuoren kuolintapauksessa ei epäillä rikosta.

▪️Poliisi tutki aiemmin Nokialla 15–16-vuotiaan pojan kuolemaa tappona. Nyt poliisi kertoo, että tapauksessa ei epäilläkään rikosta.

▪️Poliisin haltuunsa saama kuvamateriaali on auttanut tutkinnassa, sillä materiaalista selviää tapahtumien kulku. Tutkinta jatkuu kuolemansyyn selvittämisenä, jonka sisältö on salassa pidettävää, eikä asiasta siten tiedoteta enempää.

▪️Vuonna 2008 syntynyt poika löydettiin kuolleena Nokianvirran rannasta, Nokian keskustan tuntumasta. Poliisi sai tehtävän perjantaina aamuseitsemän jälkeen.

▪️Nuoren kuolema on järkyttänyt laajasti, ja vain muutamaa päivää aiemmin Valkeakoskella tapahtui lähes samanikäisen nuoren epäilty törkeä lapsenraiskaus ja tappo.

#nokia #poliisi #uutiset #yleuutiset

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *