Häirintä tärveli Suomen tärkeät ilmakuvaukset – haitat mitataan miljoonissa

Satelliittipaikannuksen eli GNSS-paikannuksen häirintä on tänä vuonna lisääntynyt ja sen myötä häiriöt luotettavan paikkatiedon saannissa, kertoo Maanmittauslaitos.

Laitoksen mukaan satelliittipaikannuksen tahallinen häirintä aiheutti merkittävää haittaa Maanmittauslaitoksen vuotuisilla ilmakuvaus- ja laserkeilauslennoilla. Vaikka lennot sujuivat pääosin hyvin, tänä vuonna satelliittipaikannushäirinnän vuoksi Kaakkois-Suomen alueella kuvaukset menivät osin pilalle.

Maanmittauslaitoksen keskeisiin tehtäviin kuuluvat ilmakuvaus- ja laserkeilauslennot, joilla tuotetaan ajantasaista tietoa yhteiskunnan tarpeisiin. Laitoksen tuottamat ilmakuva- ja laserkeilausaineistot ovat sen mukaan kriittisen tärkeitä useille yhteiskunnan toiminnoille, kuten Puolustusvoimille ja Ruokavirastolle.

Maanmittauslaitos on kehittänyt ”uutta osaamista, jolla voisi havaita myös ilmassa ja merellä tapahtuvan häirinnän”.

Maanmittauslaitoksen näkemyksen mukaan Suomeen tarvittaisiin paikannuksen turvallisuutta parantava palvelu ilmassa ja merellä tapahtuvan häirinnän havaitsemiseen.

”Jotta Maanmittauslaitos ja yhteiskunta laajemminkin osaisi jatkossa nykyistä paremmin varautua GNSS-häiriöiden aiheuttamiin haittoihin, tarvittaisiin reaaliaikaista ja dataan perustuvaa tilannekuvaa maalla, merellä ja ilmassa. Nykyinen tilannekuva perustuu käyttäjien tekemiin ilmoituksiin. Maanmittauslaitoksen ehdotus ratkaisuksi olisi GNSS-häirinnän säätiedote, josta saisi ajantasaista tilannekuvaa paikannussignaalin laadusta ja saatavuudesta. Tällaiselle tilannekuvalle olisi käyttöä, sillä siitä hyötyisi myös lentoliikenne”, toteaa osastonjohtaja, professori Sanna Kaasalainen Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:stä tiedotteessa.

Maanmittauslaitoksen mukaan laserkeilaus- ja ilmakuvausaineistojen rahalliset hyödyt metsäsektorille ja tulvavahinkojen välttämisessä ovat kymmeniä miljoonia euroja vuosittain. Jos tiedonkeruu epäonnistuu, sillä on seurauksia lukuisille tiedon hyödyntäjille.

”Esimerkiksi laserkeilausaineistojen saamatta jääminen Kouvolan seudulta tarkoittaa sitä, ettei Suomen metsäkeskus pysty toteuttamaan alueella suunnitellusti metsävaratiedon keruuta, mikä tulee kalliiksi metsätaloudelle. Ilmakuva-aineistojen puutteet aiheuttavat puolestaan ongelmia EU-maataloustukien valvontaan. Erityisesti pitkittyessään GNSS-häirintä ja aineistojen keruun ongelmat aiheuttavat siten merkittäviä kustannuksia koko yhteiskunnalle.”

Maanmittauslaitos ja sen alihankkijat ilmakuvasivat huhtikuun ja elokuun välisenä aikana Suomen pinta-alasta noin kolmanneksen ja laserkeilasivat noin kuudesosan. Ilmakuvausta tehtiin kuvauskaudella muun muassa Sallassa, Kokkolassa, Vaasassa ja Savonlinnassa. Laserkeilausaineistoja puolestaan kerättiin tällä kaudella muun muassa Ivalosta, Varkaudesta ja Jämsästä.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *