Tämä laiva ei saa apua, koska sitä pelätään

Tämä laiva ei saa apua, koska sitä pelätään

Erikoinen tapaus on käynnissä Pohjois-Euroopan vesillä.

MV Ruby -rahtilaiva odottaa korjausta ennen matkansa jatkamista, mutta sitä ei haluta lasteineen ottaa vastaan missään.

Rahtilaivan lastina on noin 20 000 tonnia ammoniumnitraattia. Ainetta käytetään lannoitteena maanviljelyssä, mutta se voi myös räjähtää tuhoisasti.

Esimerkiksi Suomen suurimman lannoitesataman Haminan-Kotkan sataman liikennejohtaja sanoo, ettei mikään ainetta kuljettava laiva pääse satamaan turvallisuusriskin vuoksi.

Sataman linjaus tuli vuonna 2020 sen jälkeen, kun sama lannoite aiheutti valtavan räjähdyksen Libanonin Beirutissa.

Helsingin yliopiston epäorgaanisen materiaalikemian professori Mikko Ritala kertoo, että lannoitekäyttöön tarkoitettuna ammoniumnitraattia muokataan niin, ettei se räjähtäisi itsestään.

MV Ruby yrittää nyt päästä Liettuaan. Maa on sanonut, että sinne pääsee korjattavaksi vain, jos se purkaa lastinsa muualle ennen satamaan saapumista.

Ruby on rekisteröity Maltaan ja sen omistajatahot ovat Maritime Executiven mukaan syyrialaistaustaisia. Alus on kuitenkin vuokralla aikarahtaussopimuksella yhtiölle, joka toimii Arabiemiraateissa.

Tanskalainen turvallisuusasiantuntija Jacob Kaarsbo arvioi uutistoimisto Ritzaulle, että kyseessä saattaa olla Venäjän hybridioperaatio. Hänen mielestään oli epäilyttävää, miten lähellä strategisesti tärkeitä paikkoja Pohjois-Norjassa se oli liikkunut.

Muita yhteyksiä Venäjälle laivalla ei tiettävästi ole kuin se, että se lähti Kuolan niemimaalta.

: Reuters, Imago Sport / AOP, Alamy / AOP

#laiva #lannoite #räjähdys #uutiset #yleuutiset

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *