Suomen kansallisteatteri: Angels in America. Käsikirjoitus Tony Kushner, käännös Juho Gröndahl, sovitus ja ohjaus Linda Wallgren.
Homorutoksi kutsuttu aids-pandemia näyttäytyy jumalan kostona syntiin langenneille homoseksuaaleille. Presidentti Reagan villitsee Amerikkaa tiukan oikeistokonservatiivisella ja patrioottisella politiikallaan.
Kylmä sota järjestää maailmaa, vaikka perestroikan henki puhaltaa ja Millennium maailmanlopun ennustuksineen lähestyy. Otsonikerroksessa on reikä, josta ekokriisi luikertelee yltäkylläisen kulutuskulttuurin paratiisiin.
Tunnetuimpiin eläviin näytelmäkirjailijoihin lukeutuvan Tony Kushnerin (s.1956) näytelmäjättiläinen Angels in America sijoittuu näihin 1980-luvun puolivälin apokalyptisiin maisemiin. Se sai kantaesityksensä 1990-luvun alussa San Franciscossa, kahdessa osassa.
Näytelmä nähtiin Suomen kansallisteatterin Omapohjassa lähes tuoreeltaan vuonna 1994 koko seitsemän tunnin mitassa. Tuolloin se hätkähdytti kestollaan sekä homoseksuaalisuuden suorasukaisella esittämisellä.
Nyt 30 vuotta myöhemmin moderniksi klassikoksi muodostunut näytelmä nähdään toistamiseen Kansallisteatterissa, jonka kotiohjaaja Linda Wallgren on sovittanut kirjailijan luvalla näytelmästä nelituntisen, toimivan ja olennaisiin teemoihin, henkilöihin ja ristiriitoihin tiivistyvän version.
Rönsyjä on karsittu, kohtauksia yhdistelty ja dialogeja kuljetetaan taidokkaasti rytmitettynä rinnakkain näyttämöllä. Samaan aikaan dramaattisessa ja humoristisessa ohjauksessa suuret linjat toimivat kuin unelma, mutta silmää on myös pienille yksityiskohdille.
Inke Koskisen enkeli kutsuu Aleksi Holkon esittämää sairasta Prioria profeetan tehtävään Kansallisteatterin näytelmässä. Mitro Härkönen
Juho Gröndahlin uusi, runollisen kaunis ja iskevän notkea suomennos tarkentaa esityksen kielen nykyhetkeen. Mutta esitystä ei ole teennäisesti päivitetty nykyaikaan, vaan 1980-luvun kriisien ja ristiriitojen annetaan säteillä tähän hetkeen vapaasti virraten.
Oikeistopopulismi jyrää vähemmistöt alleen, marginaalissa ei ihmisellä ole arvoa, ja luonnon tuhoutuminen ei pysäytä kulutuskoneistoa, edelleenkään.
Jumala on hylännyt maailman, tai ainakin Amerikan. Puutteessa elävät enkelit toivovat profeetan pysäyttävät ajan pyörän. Mutta toivo on liikkeessä, siinä ettei ikinä anneta periksi.
Fantasiaa, unia ja kaikkia houreita enkeleineen ja esi-isineen ei ole poistettu, mutta Wallgrenin sovituksessa katse terävöityy keskushenkilöihin, idealistiseen Louiseen, ja tämän aidsiin sairastuvaan kumppaniin Prioriin, joka rinnalla Louis ei hyvästä tahdostaan huolimatta kykene pysymään.
Antautuen ja rehevästi näyttelevät Markku Haussila ja Aleksi Holkko ovat esityksen dynamo ja sydän.
Koko ensemble tekee upeaa työtä. Timo Tuomisen häikäilemätön poliittinen taustapiru, mutta sairauden alistama ja homoutensa kieltävä Roy Cohn tukee nuorta mormonilakimiestä (Otto Rokka), joka kamppailee homoseksuaalisuuden, menestymisen ja uskonnon ristipaineissa.
Hänen valium-uniin pakeneva vaimonsa (Aksa Korttila) ottaa lopulta elämänsä omiin käsiin. Leo Ikhilor on lämmin ja päättäväinen Belize, joka ei jätä ystäviään ja hoivaa vihaamaansa öykkäri Roy Cohnia tämän kuolin vuoteella. Kristiina Halttu rakentaa monet sivuhenkilönsä tarkasti. Ja Inke Koskinen lunastaa enkelin hahmoon kohdistuneet odotukset mainiosti.
Amerikkalaista poliittista, uskonnollista, seksuaalista ja rodullista todellisuutta kuvaava suurella, mutta tarkalla pensselillä maalattu fresko valtaa voimakkaine väreineen ja dramaattisine sävyineen pienen näyttämön. Tarja Simosen ja Ville Virtasen visuaalisuus on enkelipatsaineen rohkeasti pateettinen ja näyttävää.
Stina Koistisen ja Joona Outakosken kosmisen kaunis ja tunteellinen livemusiikki kuljettaa esityksen tunnelmaa väkevästi ja samalla hienovireisesti. Tämän esityksen maailmaan on riemullista upota.
