Vanhat kuvat: Näin joulupukista kehittyi pohjoisen pr-henkilö – Oulun Tiernaristin tuima pukki oli toista maata

Vanhat kuvat: Näin joulupukista kehittyi pohjoisen pr-henkilö – Oulun Tiernaristin tuima pukki oli toista maata

Joulupukin mielenkiintoista muodonmuutosta vuosien varrella pääsee seuraamaan vanhojen kuvien avulla.

Suureen turkkiin pukeutunut, tuima joulupukki avasi Oulun Tiernaristin eli joulukadun Saaristonkadun ja Kirkkokadun risteyksessä vuonna 1961. Hän oli aika erilainen nykypukkiin verrattuna.

1980-luvulla Lappi julistautui Joulumaaksi ja joulupukki alkoi muistuttaa entistä enemmän amerikkalaista Coca Cola -pukkia.

Joulupukin luokse on viety valtiovieraita ja kuninkaallisia, suhdetoiminta on työllistänyt pukkia yhä enemmän.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *