Tuki kuntoon – perussuomalaiset tahtovat Suomen kouluihin johtajuutta

Tuki kuntoon – perussuomalaiset tahtovat Suomen kouluihin johtajuutta

Syksyllä käynnistyvä oppimisen tuen uudistus on merkittävä. Oppimisen tuessa palataan perusasioihin, eli vähemmän paperityötä ja enemmän joustavuutta. Se antaa opettajille aikaa oppimisen tukemiseen.

Keskeistä on oppimisvaikeuksien varhainen tunnistaminen ja tuen tarjoaminen ennen ongelmien kasaantumista. Uudet käytännöt madaltavat tuen kynnystä ja keventävät opettajan kirjaamista.

Oppimisen tuki jakautuu ryhmäkohtaisiin (tukiopetus, jakotunnit, erityisopettajan tuki) ja oppilaskohtaisiin (pienryhmät, erityisluokat) toimiin. Uuden lain mukaan ryhmäkohtaisia tukitoimia tulee olla vähintään 0,122 tuntia viikossa oppilasta kohden, tämä tarkoittaa esimerkiksi 20 oppilaalla vähintään 2,44 tuntia viikossa.

Opettajan antama tukiopetus on ennaltaehkäisevää ydintyötä ja uudistuksen niin kutsuttu pihvi. Tukiopetuksella ehkäistään tarvetta voimakkaammille tukitoimille.

Jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Pedagogiset menetelmät, lapsen tuntemus ja yhteistyö kodin kanssa ovat tuen perusta. Koulujen henkinen hyvinvointi, oppimisrauha ja turvallisuus ovat oppimisen edellytyksiä. Näihin asioihin voi ja pitää vaikuttaa toimintakulttuurin muutoksella.

Perussuomalaiset korostavat, että kunnissa ei saa käyttää oppimisen tuen 100 miljoonan euron lisämäärärahoja muihin menoihin. Rahat on tarkoitettu nimenomaan oppimisen tukeen.

Lain oleellinen tarkoitus on myös lisätä pienryhmä- ja erityisluokkaopetusta, jotta jokainen saa tarvittavan tuen ja tavalliset luokat pysyvät rauhallisena. Tätäkin perussuomalaiset ovet pitäneet pitkään esillä.

Johtajuus ja opettajien auktoriteetti on palautettava parhaalle tasolle. Näin turvataan koulurauha ja nostetaan oppimistuloksia. Kunnissa on huolehdittava siitä, että sen oman kotipaikkakunnan koulut saavat koulurauhan kouluihin ja oppimistulokset nousuun.

Ari Koponen

Sara Seppänen

Jaana Strandman

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *