Vuoden 2022 alkupuolella Jaakko Jääskeläinen selasi nettiä yövuoronsa aikana, kun hän törmäsi mainokseen, jossa etsittiin osallistujia tosi-tv-ohjelmaan. Kyseisen ohjelman ideana on etsiä hyvin toimeentulevia sekä rahallisesti haasteellisessa tilanteessa olevia vaihtamaan arkeaan viikon ajaksi. Ennen kuin Jääskeläinen huomasikaan, hän oli jo täyttänyt hakukaavakkeen.
Lauri Salovaaraa oli jo muutaman kerran pyydetty mukaan kyseiseen ohjelmaan. Lopulta hän suostui. Ohjelman tuotantotiimi valitsi oululaiskaksikon toistensa vastapariksi ja miesten kokemuksesta ja kohtaamisesta tuli valtakunnallinen puheenaihe.
Jaakko ja Lauri ovat pitäneet yhteyttä ohjelman jälkeen. Kaksikko vieraili Radio Kalevassa kertomassa tv-kokemuksestaan ja mitä kaikkea se on poikinut. Toimittaja on Sini Salmirinne.