Ajokeli on keskiviikkona huono miltei koko maassa.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Lähes koko maassa varoitetaan keskiviikkona huonosta ajokelistä.
Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla ajokeli on Ilmatieteen laitoksen mukaan huono jäätävän tihkusateen, lumi- ja räntäsateiden sekä sään lauhtumisen vuoksi. Varoitus on voimassa vuorokauden loppuun saakka.
Ajokeli on huono myös Lapissa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta ja Kainuussa.
Torstaina taas Pohjois-Pohjanmaan länsiosissa varoitetaan huonosta jalankulkusäästä, sillä yöllä alkavan vesisateen vuoksi jalkakäytävät voivat muuttua erittäin liukkaiksi.
Huonosta ajokelistä huolimatta Pohjois-Pohjanmaalla ei ole aamun aikana tapahtunut useampia onnettomuuksia. Varhain aamulla minibussi ja henkilöauto kolaroivat Kalajoella. Onnettomuudessa loukkaantui yksi ihminen.