Arvo Sijoitusosuuskunta tekee tilinpäätöksessään 4,2 miljoonan euron alaskirjauksen – taustalla Siklan yrityssaneeraukseen hakeutuminen

Arvo Sijoitusosuuskunta tekee tilinpäätöksessään 4,2 miljoonan euron alaskirjauksen – taustalla Siklan yrityssaneeraukseen hakeutuminen

Sikla Oy on Arvo Sijoitusosuuskunnan alueellisen sijoitussalkun kohdeyhtiö. Arvo on konsernin emoyhtiössä vähemmistöomistaja ja omistaa siitä alle 20 prosenttia. Arvo on lisäksi myöntänyt Sikla-konsernille rakennusaikaista rahoitusta yhteensä 5,6 miljoonaa euroa yksittäisiin projekteihin. Osa projektirahoituksesta on vakuudellista.

– Siklan maksuvalmiuden heikkeneminen on valitettava tilanne, jollaisilta ei pitkäaikaisessa sijoitustoiminnassa kuitenkaan voida välttyä. Yrityssaneerauksessa yleensä leikataan velkoja ja arviomme mukaan myös osa Arvon saatavista tulee olemaan leikkauksen kohteena, kommentoi Arvon toimitusjohtaja Jari Pirinen.

Arvon valmisteilla olevassa tilinpäätöksessä vuodelta 2022 on huomioitu Sikla-konsernin vaikeuksiin liittyen yhteensä 4,2 miljoonan euron tulosvaikutteinen kertaluontoinen alaskirjaus.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *