Yhteisvastuukeräys alkaa tulevana sunnuntaina – Oulun hiippakunnan piispa haastaa seurakunnat kilpailuun, jossa eniten lahjoituksiaan kasvattanut palkitaan

Yhteisvastuukeräys alkaa tulevana sunnuntaina – Oulun hiippakunnan piispa haastaa seurakunnat kilpailuun, jossa eniten lahjoituksiaan kasvattanut palkitaan

Piispa Jukka Keskitalo toimii tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksen johtajana.

Piispa Jukka Keskitalo toimii tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksen johtajana.

Kuva: Linnea Ohtamaa

Tämän vuoden Yhteisvastuukeräystä johtava Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo haastaa Oulun hiippakunnan seurakunnat kilpailuun. Yhteisvastuukeräys alkaa sunnuntaina 5. helmikuuta.

Yhteisvastuupiispaksi nimetty Keskitalo kertoo haastavansa seurakunnat leikkimieliseen kisaan, jossa prosentuaalisesti eniten lahjoituksia viime vuodesta kasvattava seurakunta palkitaan. Eniten lahjoituksiaan kasvattanut seurakunta saa Oulun hiippakunnalta 3 000 euroa diakoniatyöhön.

Tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksessä kerätään varoja nuorten väkivallan ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn.

Yhteisvastuukeräyksen avausjumalanpalvelus lähetetään Karjasillan kirkosta sunnuntaina. Lähetys on nähtävissä Yle TV1:ssä kello 10. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö avaa keräyskampanjan kello 12. Hän toimii myös keräyksen suojelijana.

Yhteisvastuukeräys kestää vuoden loppuun saakka. Kampanja käynnistyy joka vuosi helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *