Vanha Kaleva: Aleksanterinkadun ja Rantakadun tuho ei kiinnostanut Oulun päättäjiä

Vanha Kaleva: Aleksanterinkadun ja Rantakadun tuho ei kiinnostanut Oulun päättäjiä

KALEVA 11.2.1998  Rantakadun ja Aleksanterinkadun neljän pohjoisimman korttelin synkeä lähihistoria ei kiinnostanut Oulun kaupungin päättäjiä ja viranhaltijoita.

Oululaisen Mika Ronkaisen ohjaaman dokumenttielokuvan Oulu palaa – kaupunki joka katosi päättäjille kohdistettuun erikoisnäytökseen ehti paikalle kolme kaupunginvaltuutettua 59:stä ja yksi taannoisen asemakaavalautakunnan jäsen.

Elokuvanäytäntö oli ennakkoon lanseerattu päättäjien ja viranhaltijoiden tietoon kaupungin koneiston kautta. Vastuu kutsuista oli keskusviraston koulutuspäälliköllä.

Kaupunginvaltuutettujen kiireestä kertoo se, että valtuusto on perunut helmikuun kokouksensa, koska käsiteltäviä asioita ei ole ollut.

Rantakortteleiden kanssa toimineista viranhaltijoista paikalla oli ainoastaan eläkkeellä oleva rakennusvalvonnan päällikkö, mutta hänelläkään ei ollut kommentoitavaa 58 minuutin dokumenttielokuvaan.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *