Biden sanoo, että tulitauko Gazassa voisi estää Iranin hyökkäyksen Israeliin

Biden sanoo, että tulitauko Gazassa voisi estää Iranin hyökkäyksen Israeliin

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden uskoo, että Israelin ja äärijärjestö Hamasin välinen tulitaukosopimus Gazassa voisi estää Iranin odotetun hyökkäyksen Israeliin.

Biden lisäsi, että vaikka neuvottelut aselevosta ovat vaikeutuneet, hän ei aio luovuttaa.

Presidentti kommentoi asiaa toimittajille sen jälkeen, kun Iran vakuutti tiistaina, ettei sillä ole mitään aikeita luopua hyökkäysaikeistaan Israeliin, vaikka länsimaat ovat sitä toistuvasti vaatineet.

Iranin ulkoministeriön mukaan länsimaiden esittämät vaatimukset ovat ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa ja samalla julkinen tuen osoitus Israelille.

Times of Israel -lehden Iranin turvallisuuslähteistä hankkiman tiedon mukaan mahdollista hyökkäystä ollaan kuitenkin ehkä viivästyttämässä, jotta nähdään, saavutetaanko torstaina jatkuvissa Gazan aseleponeuvotteluissa tuloksia. Jos sopu aselevosta syntyy, suorasta hyökkäyksestä voidaan mahdollisesti pidättäytyä kokonaan, lehti kirjoitti.

Iran on aiemmin sanonut kostavansa Hamas-johtaja Ismail Haniyyan Iranissa tapahtuneen surman, josta se syyttää Israelia.

NYT: Hamas ei aio osallistua torstain tulitaukoneuvotteluihin

Äärijärjestö Hamasin edustajan mukaan järjestö ei aio osallistua torstain tulitaukoneuvotteluihin, kertoo New York Times.

Järjestön edustaja Libanonissa sanoo, että Hamasin johtajat päättivät vetäytyä neuvotteluista, koska he eivät usko Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun osallistuneen neuvotteluihin vilpittömin mielin.

Hamasin edustajan mukaan Netanjahu ei halua lopettaa aggressioita vaan pitkittää sotaa ja jopa laajentaa sen laajemmalle alueelle.

Lehden näkemien asiakirjojen mukaan Netanjahu on kaikessa hiljaisuudessa viime viikkoina esittänyt sopimukseen uusia vaatimuksia. Hänen omat neuvottelijansa pelkäävät lehden mukaan, että uudet vaatimukset aiheuttavat lisävaikeuksia sopimuksen saavuttamiselle. Netanjahun kanslia on kuitenkin kieltänyt, että pääministeri olisi lisännyt uusia ehtoja.

Hamasin päätös olla osallistumatta torstain neuvotteluihin ei kuitenkaan tarkoita, ettei neuvotteluissa voitaisi saada aikaan edistystä. Käytännössä Hamasin johtajat eivät ole osallistuneet kasvokkain neuvotteluihin Israelin kanssa sen jälkeen, kun Israel alkoi moukaroida Gazaa kymmenen kuukautta sitten. Järjestö on tukeutunut Qatarin ja Egyptin sovittelijoihin, jotka ovat välittäneet ehdotuksia puolin ja toisin.

New York Timesin lähteiden mukaan Hamas on edelleen valmis toimimaan sovittelijoiden kautta, mikäli Israel esittää vakavasti otettavan vastauksen järjestön uusimpaan ehdotukseen heinäkuun alulta.

Yhdysvallat jatkoi asekauppaa Israeliin

Yhdysvallat hyväksyi tiistaina yli 20 miljardin dollarin suuruiset asekaupat Israeliin. Kauppaan kuuluu muun muassa F-15-hävittäjiä ja lähes 33 000 kranaattia hyökkäysvaunuihin.

Ulkoministeriön tiedonannossa kongressille todettiin kaupan parantavan Israelin kykyä vastata vihollistensa aiheuttamiin nykyisiin ja tuleviin uhkiin.

Yhdysvaltojen asekauppoja Israeliin on kritisoitu yli kymmenen kuukautta jatkuneen Gazan sodan vuoksi, sillä sota on aiheuttanut valtavaa kärsimystä alueen siviileille.

——

Lähteenä myös uutistoimisto AFP.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *