Elokapinan mielenosoitus jatkui myöhään iltaan Helsingissä – poliisi on kieltänyt alueelle leiriytymisen ja kantanut pois telttoja

Elokapinan mielenosoitus jatkui myöhään iltaan Helsingissä – poliisi on kieltänyt alueelle leiriytymisen ja kantanut pois telttoja

Ympäristöliike Elokapinan mielenosoitus jatkui yhä Helsingin keskustassa perjantaina puoli yhdentoista aikaan illalla. Liikenne oli edelleen poikki myöhään illalla Kauppatorin edustalla.

Vielä illansuussa poliisi arvioi, että tuhatkunta ihmistä oli paikalla Pohjoisesplanadilla. Ihmismäärä oli samaa luokkaa alkuiltapäivästä, kun mielenosoitus alkoi. Elokapinan oman arvion mukaan puoli yhdentoista jälkeen paikalla oli edelleen noin 200–400 mielenosoittajaa.

Mielenosoittajien telttoja kannettu pois

Mielenosoituksen on kerrottu kestävän ainakin vuorokauden loppuun asti, mutta poliisille järjestö on ilmoittanut sen jatkuvan lauantaina yhteen iltapäivällä saakka. Mielenilmaus on sujunut toistaiseksi rauhallisesti, mutta poliisin kieltoa uhmaten osa paikallaolijoista on alkanut pystyttää telttoja korkeimman oikeuden eteen.

Mielenosoituksessa mukana ollut Aatu Karjalainen kertoi STT:lle, että poliisit ovat kantaneet yksittäisiä telttoja pois paikalta. Tämä oli nähtävissä myös Elokapinan Instagram-kanavalla näkyneestä suorasta lähetyksestä.

Tapaus on Karjalaisen mukaan herättänyt paikallaolijoissa hämmennystä.

– Poliisi on sanonut, että teltat löytyvät huomenna Pasilan poliisiaseman löytötavaroista, eli he eivät ole varsinaisesti takavarikoineet niitä.

Karjalainen ei ole nähnyt, että poliisi olisi vienyt makuupusseja tai makuualustoja.

– Elokapinalla on oman viestintänsä mukaan ollut alun perin tarkoituksena nukkua teltoissa yön. Poliisin tulkinnan mukaan ei voi perustaa leirintäalueita Helsinkiin, ylikomisario Jarmo Heinonen mainitsi.

Ohikulkijoiden kanssa ei konflikteja

Kokonaisuudessaan mielenilmaus on kuitenkin ollut rauhanomainen. Poliisi ei ole tehnyt mielenosoituksessa kiinniottoja, ja ohikulkijoiden kanssa ei ole ilmennyt konflikteja.

– Meillä on poliisien kanssa käytävää vuorovaikutusta varten nimetyt henkilöt, ja heidän mukaansa hyvin on mennyt. Meillä on myös henkilöt, jotka selvittävät mahdolliset yhteenotot sivullisten kanssa, mutta sellaisia ei ole ilmennyt, Elokapinan media- ja viestintätyöryhmän jäsen Tiina Jalonen kertoi STT:lle perjantai-iltana.

Hän lisäsi, että poliisi on pystyttänyt mellakka-aitoja mielenosoitusalueen itä- ja länsipäihin.

Heinosen mukaan tämä johtuu siitä, että perjantai-iltana poliisia työllistää Helsingissä myös esimerkiksi HJK:n peli Töölössä sekä Metallican konsertti Olympiastadionilla.

Perjantai-illan mielenosoituksen eteneminen on vielä pohdinnan alla.

Luvassa useita mielenosoituksia kesäkuussa

Perjantain tiesulku aloitti Elokapinan Myrskyvaroitus-kampanjan, jonka tavoitteena on kasvaa Suomen historian suurimmaksi kansalaistottelemattomuuskampanjaksi, Elokapina kertoo. Myrskyvaroitus-kampanjan on suunniteltu sisältävän useita mielenosoituksia kesäkuun aikana. Mielenosoituksia on tiedossa myös ainakin 11., 25., 28. ja 30. kesäkuuta.

Kampanjan keskeisenä vaatimuksena on saada hallitus lakkauttamaan ympäristölle ja ilmastolle haitalliset tuet.

– Nyt kun 1,5 asteen kriittinen raja on ylitetty ja viime vuosi oli mittaushistorian kuumin selkeällä marginaalilla, koemme, että käsillä on ihmiskunnan suurin kriisi. Siihen nähden tien blokkaaminen poliittisten instituutioiden edustalla aiheuttaa mielestämme kohtuullisen häiriön, sanoi Elokapinan kampanjatiimissä toimiva Ville Saarinen STT:lle torstaina.

Ilmastopalvelu Copernicus kertoi vuoden alussa, että maapallon keskilämpötila on ollut ensimmäistä kertaa mittaushistorian aikana kokonaisen vuoden 1,5 astetta korkeampi kuin esiteollisena aikana. Vuonna 2015 Pariisin ilmastosopimuksessa linjattiin, että ilmaston lämpeneminen tulisi rajata 1,5 asteeseen.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *