Honkarakenne antoi tulosvaroituksen

Honkarakenne antoi tulosvaroituksen

Hirsitaloja valmistava Honkarakenne antoi tiistaina tulosvaroituksen. Yhtiön mukaan sen tämän vuoden liikevaihto ja liiketulos jäävät aiemmin arvioitua heikommiksi.

Honkarakenteen mukaan Suomen historiallisen heikko rakentamisen suhdanne yhdistettynä viennin hitaaseen kehitykseen on johtanut odotettua pienempään tilauskertymään.

Honkarakenteen mukaan konsernin liikevaihto jää tänä vuonna 38–44 miljoonaan euroon. Aiemmin konsernin tämän vuoden liikevaihdoksi arvioitiin 43–50 miljoonaa euroa.

Konsernin liiketuloksen arvioidaan jäävän 0,8–2,2 miljoonaa euroa tappiolliseksi. Aiemmin konsernin liiketulokseksi arvioitiin 0,0–0,5 miljoonaa euroa.

Yhtiön näkemys kuluvan vuoden kehityksestä perustuu olemassa olevaan tilauskantaan, kesän aikana saatuihin tilauksiin sekä näkemykseen toimintaympäristön ja markkinoiden pitkittyneestä elpymisestä.

Honkarakenne kertoi myös, että alustavien ja tilintarkastamattomien tietojen perusteella konsernin tämän vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto oli noin 14,5 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liiketulos oli noin 2,7 miljoonaa euroa tappiollinen.

Lataa uusi sovellus

Helpoin tapa lukea tuoreimmat uutiset.

Mainos: Rusta

Mainos: Rusta

30.9.2024 0:00

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *