Keväisen aurinkoisesta säästä päästään nauttimaan vielä lauantaina suurimmassa osassa maata – huomenna viilenee

Keväisen aurinkoisesta säästä päästään nauttimaan vielä lauantaina suurimmassa osassa maata – huomenna viilenee

Suomen sää on tänään alueellisesti kaksijakoinen, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Maan etelä- ja länsiosissa on ajankohdan keskiarvoja lämpimämpää, eikä tiedossa ole siellä juurikaan sateita. Tällä alueella lämpötila voi yltää paikoin 20 asteeseen. Sen sijaan Itä- ja Pohjois-Suomessa lämpötilat jäävät matalammiksi ja vettäkin voi sataa.

Huomenna sää viilenee, etenkin maan etelä- ja länsiosissa.

Ilmatieteen laitos muistuttaa, että se ei anna enää ruohikkopalo- tai metsäpalovaroituksia. Ne korvaa nyt maastopalovaroitus, jonka Ilmatieteen laitos on antanut lauantaille Ahvenanmaalle, Pohjanmaan maakuntaan, Keski-Pohjanmaalle, Etelä-Pohjanmaalle, Kanta-Hämeeseen, Uudellemaalle ja Keski-Suomeen.

Keski-Suomen maakuntaan on annettu myös tulvavaroitus. Lisäksi tulvavaroitus on voimassa Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa, Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa.

Vedet korkealla

Tulvakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen sekä muiden organisaatioiden ja viranomaisten yhteisellä Vesi.fi-sivustolla kerrottiin perjantaina, että Järvi-Suomessa suurten järvien pinnat ovat nousemassa selvästi tavanomaista korkeammalle, ja rantojen rakennuksia uhkaa kastua. Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa puolestaan joet ovat nousussa tulvakorkeuksiin.

Sunnuntaista alkaen sään odotetaan jäähtyvän ainakin muutamiksi päiväksi, mikä hidastaa vedenpintojen nousua etenkin pohjoisempana.

Lataa uusi sovellus

Helpoin tapa lukea tuoreimmat uutiset.

Mainos: Nordea

Mainos: Nordea

3.6.2024 0:00

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *