KRP:n esitutkinta tunnelisotavideoiden tekijöistä valmis – kolmea epäillään turvallisuussalaisuuden paljastamisesta

KRP:n esitutkinta tunnelisotavideoiden tekijöistä valmis – kolmea epäillään turvallisuussalaisuuden paljastamisesta

Keskusrikospoliisi (KRP) kertoi perjantaina saaneensa valmiiksi esitutkinnan jutussa, jossa kolmen ihmisen epäillään paljastaneen Suomen turvallisuuden kannalta tärkeitä tietoja.

Epäillyistä kaksi on miehiä ja yksi nainen. He ovat siviilihenkilöitä, jotka ovat jakaneet salaliittoteorioita sosiaalisessa mediassa.

Esimerkiksi eräällä Youtubessa julkaistulla videolla he kertovat ”maailmanlaajuisesta tunnelisodasta” ja kertovat selvittäneensä sen takia Helsingin tunneleita. Useilla videoilla puhutaan myös muun muassa Suomen sotilaskohteiden lähistöllä olevista tunneleista.

KRP epäilee, että kolmikko on oikeudettomasti hankkinut, yhdistänyt ja julkaissut netin avoimilla tallennusalustoilla tietoja, jotka ovat merkityksellisiä Suomen maanpuolustuksen ja turvallisuuden kannalta. Epäillyn rikoksen tekoaika on vuodet 2021–23.

– Tiedot ovat luonteeltaan sellaisia, että ne voivat aiheuttaa vakavaa vaaraa Suomen huoltovarmuudelle, maanpuolustukselle ja turvallisuudelle. Puhutaan kriittisen infran tiedoista, KRP:n tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Nurmenniemi kertoi STT:lle.

Nurmenniemi ei halua avata tarkemmin, miten heidän epäillään saaneen tällaisia tietoja haltuunsa.

– Heidän on ollut mahdollista saada niitä mahdollisesti avoimista lähteistä että sitten myös sellaisista lähteistä, jotka ovat salassapidettäviä — niistä muodostuu sitten kokonaisuus, hän sanoo.

Nurmenniemen mukaan KRP:llä on ”arvioita” kolmikon mahdollisesta motiivista toiminnalleen.

– On vaikea sanoa, mikä heillä sitten on lopulta ollut taustavaikuttimena.

Olivat ehdolla eduskuntaan

Kaksi epäillyistä oli eduskuntavaaleissa kristallipuolueen ehdokkaina ja yksi Valta kuuluu kansalle (VKK) -puolueen ehdokkaana. Mikko Antero Vapa, 45, ja Anne Maria Vapa (ent. Oikarinen), 37, olivat ehdolla kristallipuolueesta Oulun vaalipiirissä.

Heistä Mikko Vapa sai runsaat 200 ääntä ja Anne Vapa runsaat sata. Marko Heikki Vapa, 45, sai VKK:n ehdokkaana Lapin vaalipiirissä myös runsaat sata ääntä. Vapat ovat veljeksiä, ja Anne Vapa on Mikko Vapan puoliso.

STT julkaisee epäiltyjen nimet poikkeuksellisesti jo esitutkintavaiheessa, koska heitä on epäilty maanpetosrikoksiin rikoslaissa kuuluvasta teosta sinä aikana, kun he olivat ehdolla eduskuntavaaleissa. Yksi heidän avustajistaan kertoi perjantaina STT:lle, että epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.

Tapaus siirtyy syyteharkintaan valtakunnansyyttäjän toimistoon.

Turvallisuussalaisuuden paljastamisesta tuomitaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta. Rikosnimike on sama, josta kaksi Helsingin Sanomien toimittajaa tuomittiin viime vuonna Helsingin käräjäoikeudessa. Oikeudenkäynti koski lehden joulukuussa 2017 julkaisemaa artikkelia ja sen jälkeen julkaistavaksi aiottua juttusarjaa, jotka käsittelivät Puolustusvoimien Viestikoekeskusta ja sotilastiedustelua.

Lataa uusi sovellus

Helpoin tapa lukea tuoreimmat uutiset.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *