Modin määrä esitellä uusi hallituksensa presidentille Intiassa

Modin määrä esitellä uusi hallituksensa presidentille Intiassa

Intian pääministerin Narendra Modin odotettiin perjantaina esittelevän uuden koalitiohallituksensa maan presidentille Droupadi Murmulle. Modin BJP-hindupuolue menestyi tämän vuoden parlamenttivaaleissa paljon odotuksia huonommin, eikä saanut parlamenttiin yksin enemmistöä, kuten aiemmin.

BJP sai 543-paikkaiseen parlamenttiin 240 paikkaa, kun puolueen paikkaluku vielä edellisissä vaaleissa oli 303.

Modin kokoon saamalla koalitiolla on paikkoja 293, mikä riittää enemmistöhallitukseen. Koalitio valitsi jo keskiviikkona Modin pääministeriehdokkaaksi, mikä käytännössä varmisti hänen kolmannen peräkkäisen kautensa pääministerinä.

Hindustan Times -lehti varoitti torstain pääkirjoituksessaan, että Modin kolmannesta kaudesta on tulossa huomattavasti edellisiä vaikeampi, koska hän joutuu astumaan ”koalitiopolitiikan miinakentälle”.

Modi itse vakuutti jo aiemmin tällä viikolla, että vaalitulos oli paikkojen menetyksestä huolimatta voitto.

– Kolmas kautemme tulee pitämään sisällään suuria päätöksiä, ja maa tulee kirjoittamaan uuden luvun kehitykseensä, Modi ylisti puhuessaan kannattajilleen Delhissä.

Modin on määrä vannoa virkavalansa kolmannelle kaudelle sunnuntaina.

Lataa uusi sovellus

Helpoin tapa lukea tuoreimmat uutiset.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *