OECD-vertailussa Suomi on edelleen korkean luottamuksen maa – erityisen vahvasti suomalaiset luottavat poliisiin

OECD-vertailussa Suomi on edelleen korkean luottamuksen maa – erityisen vahvasti suomalaiset luottavat poliisiin

Suomi on edelleen korkean luottamuksen maa, mutta luottamus hallintoon on heikentynyt hieman. Asia käy ilmi taloudellisen kehityksen ja yhteistyön järjestö OECD:n kansainvälisestä vertailusta.

Suomalaisten luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin oli edellisessä mittauksessa vuonna 2021 reilut 60 prosenttia. Nyt se oli vajaat 50 prosenttia.

Erityisen vahvaa suomalaisten luottamus on poliisiin, johon luottaa lähes yhdeksän kymmenestä vastaajasta. Tuomioistuinlaitokseen luottaa kolme neljästä vastaajasta. Puolueisiin luottaa noin joka neljäs.

Omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa suomalaiset suhtautuvat sen sijaan muihin maihin verrattuna epäilevästi. Vain viidennes vastaajista olisi sitä mieltä, että tavalliset ihmiset pystyvät vaikuttamaan siihen, mitä hallitus tekee. OECD-maiden keskiarvo on 30 prosenttia.

”Palveluiden kehittämisen peruspilari”

Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) toteaa tiedotteessa olevansa tyytyväinen siihen, että huolimatta vaikeista maailmapoliittisista ajoista ja Suomen vakavasta taloustilanteesta Suomi on edelleen korkean yhteiskunnallisen luottamuksen maa.

– Varsinkin tällaisena aikana luottamus on tärkeää nähdä julkisten palveluidemme kehittämisen peruspilarina ja sen vahvistamiseksi hyödynnämme tätä kansainvälisistä tutkimuksista saamaamme arvokasta tietoa julkisen hallinnon, palveluiden ja osallisuuden kehittämisessä. Myös säännöllisesti järjestettävät kansalliset dialogit ovat meille tärkeä tietolähde kansalaisten kokemuksista.

Yleisesti OECD-maissa luottamus kansallisiin hallituksiin on vertailun mukaan lievässä laskussa. Lasku ei kuitenkaan ole yhtä voimakasta kuin finanssikriisin yhteydessä.

Lataa uusi sovellus

Helpoin tapa lukea tuoreimmat uutiset.

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *