Politico: Ukrainalaislentäjien koulutus hidastelee, kesällä saataviin hävittäjiin ei ole riittävästi lentäjiä

Politico: Ukrainalaislentäjien koulutus hidastelee, kesällä saataviin hävittäjiin ei ole riittävästi lentäjiä

Ukraina on turhautunut F-16 -hävittäjälentäjien hitaaseen kouluttamiseen, kertoo amerikkalainen Politico-lehti.

Ukrainan viranomaiset ovat painostaneet sekä Yhdysvaltoja että muita maita, jotta ne ottaisivat lisää lentäjiä koulutukseen. Ukrainan mukaan nykyisellä tahdilla maalla ei ole riittävästi lentäjiä, kun se kesällä saa kymmeniä F-16-koneita.

Ukrainan mukaan sillä olisi 30 lentäjää, jotka olisivat heti valmiina lähtemään koulutukseen, mutta koulutuspaikkoja ei ole. Yhdysvallat on Politicon lähteiden mukaan ilmoittanut, että se ei pysty ottamaan kerralla enempää kuin 12 koulutettavaa, koska maa on tehnyt koulutussopimuksia muidenkin tahojen kanssa, eikä paikkoja ole riittävästi.

Tucsonista kansalliskaartin koulutuskeskuksesta valmistuu syksyllä tusina mallikoulutuksen läpikäynyttä lentäjää.

Yhdysvaltojen lisäksi F-16 -lentäjiä koulutetaan Tanskassa ja Romaniassa. Tanskan koulutuskeskuksen on määrä kuitenkin sulkeutua marraskuussa ja Romaniassa toimintaa ollaan vasta käynnistelemässä alihankkijoiden voimin.

Mikäli lentäjiä koulutetaan nykyistä tahtia, Ukraina ei pysty käyttämään hävittäjiään täyspainoisesti ennen kuin ensi vuonna.

Lentäjien koulutuksesta kertoi Suomessa aiemmin Helsingin Sanomat.

Lataa uusi sovellus

Helpoin tapa lukea tuoreimmat uutiset.

Mainos: Hyvinkään Talo & Tili Oy

Mainos: Hyvinkään Talo & Tili Oy

17.6.2024 0:00

Lähde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *