Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustyöt ovat edenneet osin jopa edellä aikataulustaan. Oulunsalon päässä pengertien alaosaa on rakennettu reilu kolme kilometriä merelle päin, ja Riutun sillan rakennustyöt
Tekijä: webmaster
Varo näiden asioiden googlaamista – seuraukset voivat olla kohtalokkaat
Google testaa parhaillaan ominaisuutta, jolla turvallisen hakutuloksen voi erottaa mahdollisesta huijauksesta. Se on ryhtynyt lisäämään sinisiä valintamerkkejä luotettavana pidettyjen toimijoiden sivuille johtavien linkkien yhteyteen. Vastaavan
Porvoo kysyy nyt oppilaiden mielipidettä; minkälainen koulu- ja päiväkotiverkoston pitäisi olla? – Porvoon jokaisesta peruskoulusta kutsutaan kaksi oppilasta työpajaan
Oppilaat saavat vaikuttaa palveluverkkoselvitykseen elokuussa. Lähde
Kutupaikka
Lähde
Ensimmäinen koulupäivä herätti suuria tunteita ja jännitystä oppilaissa sekä vanhemmissa – Seurasimme Saimaanportin yhtenäiskoulun avajaisia
Torstaina vietettiin Mikkelin suurimman koulun avajaispäivää. Saimaanportin yhtenäiskoulussa opiskelee 910 oppilasta. Lähde
Pyhtäällä on pidetty kiinni pienistä kouluista – Toivottavasti pidetään jatkossakin, sanoo Suur-Ahvenkosken koulun opettaja Silja Hartikka
Hartikka on työhönsä tyytyväinen opettaja, mikä ei aina ole itsestään selvää. Ketjuviesti-sarjassa jututetaan paikallisia ihmisiä heidän kuulumisistaan ja kaikesta mahdollisesta. Sitten Hartikka haastaa sarjaan seuraavan.
Triathlonia harrastava Emmi Soinisalo, 41, ei luovuta ikinä – Tallinnassa hän juoksi maaliin ilman kenkiä
”Ei siinä auta kuin hymyillä ja veivata kampea”, tuumaa Soinisalo 14 tuntia kestävän urheilusuorituksen aikana. Luovuttaminen ei tule kysymykseen. Lähde
Uusi Muumi-muki houkutti fanit jonottamaan Jyväskylän Seppään – innokkaimmat odottivat jopa tunteja
Uutta Muumin päivän mukia jonotettiin perjantaina aamulla Sepän Iittalan edessä ennen liikkeen avautumista kello kymmeneltä. Lähde
Destian toimitusjohtaja ei halua arvioida syitä Helsingin Laakson sairaalan työmaan räjähdykseen ja useisiin vaaratilanteisiin
Infra-alan yhtiö Destian toimitusjohtaja Tero Kiviniemi ei pysty tässä vaiheessa arviomaan syitä, jotka johtivat räjähdysonnettomuuteen Laakson sairaalan työmaalla Helsingin Töölössä perjantaina. – Tutkinta toivottavasti antaa tarkempaa
Asikkalan bussiliikenteen ongelmiin haetaan ratkaisuja
Asikkalan koulukuljetuksien bussiliikennöinnissä on ollut paikoitellen ongelmia kuluneen vuoden aikana. Vesivehmaalta Vääksyyn menevä jälkimmäinen aamuvuoro on ollut toisinaan täynnä, ja Urajärven suunnalta on jäänyt välillä