Syöte sai odotetun lisäyksen yöelämäänsä, kun yrittäjä Henri Pätsi avasi perjantaina 4.10. uuden Night Club Wild Fox -yökerhon, joka toimii pop up-konseptilla LumiAreenan tiloissa ja
Tekijä: webmaster
Kurkistus kuva-arkistoon | Säpinää koululaistansseissa Kiveriössä – pääsymaksu seitsemän markkaa, tiskijukkana Igor
Koulujen huvielämä eli vielä jokin aika sitten lamakauttaan, mutta viime vuosina kouluissa on taas alettu järjestää nuorille tanssitilaisuuksia eli ko… Lähde
Suomen vankilat ovat pahasti ylibuukattuja
Vankilat ovat jo nyt täpötäynnä, ja hallituksen uudistukset tuovat niihin satoja vankeja lisää. Suljetuissa vankiloissa on tällä hetkellä enemmän vankeja kuin heille on paikkoja. Vankeja
Kaakkurissa näpistellyttä ja vartijaan autolla osunutta seuruetta ei ole tavoitettu
Poliisi ei ole vielä tavoittanut autolla liikkunutta porukkaa, joka viime keskiviikkona näpisteli ja paetessaan oli ajaa vartijan yli Oulun Kaakkurissa. Tapahtumat saivat alkunsa kello 18
Kerrostalohuoneistossa syttyi tulipalo Liedossa
Kerrostalohuoneiston keittiössä syttyi tulipalo Liedossa keskiviikkona illalla. Asunnossa oli paikalla yksi ihminen, joka poistui itse asunnosta. Hän ja kaksi viereisen asunnon asukasta altistuivat savulle. Ensihoito
Sanna Marinin bilevideo leviää somessa – juhlii useiden julkkisten kanssa
Sanna Marinista leviää sosiaalisessa mediassa video, jossa pääministeri juhlii julkisuuden henkilöiden kanssa. Haastattelussa MTV Uutisten uutispäätoimittaja Ilkka Ahtiainen ja Iltalehden politiikan toimituksen esimies Juha Ristamäki.
Pakusta unelmien matkailuauto: suomalaisfirman käsityön tulos maksaa 32 500 €, ja tältä
Retkeilyautot kiinnostavat tällä hetkellä suomalaisia. Nyky-nomadismin ja seikkailunkaipuun myötä monien mielessä kiehertää myös oman retkeilyauton rakentelu. Mutta kiinnostaisiko itse pakertamisen tai tehdasvalmiin auton oston sijaan
Mielipide | Ikämiesjalkallo liikuttaa ja tuottaa elämäniloa yli kunto-, kunta
HJS:n ikämiesten jalkapallokausi on taas ohi. Joukkueet olivat mukana 35-, 45- ja 60-vuotiaiden piirisarjoissa. 35-vuotiaat ylsivät ties monettako kertaa hopealle – jotkut jopa vierailevina pelaajina
Poliisi pyytää havaintoja Kuopiossa lapsia uhkailleesta henkilöstä
Poliisi pyytää silminnäkijöiltä havaintoja mieshenkilöstä, joka mahdollisesti osoitteli lapsia käsiaseen näköisellä esineellä lauantai-iltana. Lähde