Kuvassa oleva ensimmäinen Oulu2026-muraali julkaistiin loppuvuonna 2022 Rajakylässä. Vuonna 2023 muraali maalattiin Tuiraan. Tänä vuonna muraali maalataan Myllyojalle. Kuva: Pekka Peura Oulun kulttuuripääkaupunkivuoteen on aikaa
Tekijä: webmaster
Different ways of connecting to Microsoft
Julkaistu 14.05.2024 Kirjoittaja DE-CIX Management GmbH If your business relies on Microsoft services, you know how important it is for everything to run smoothly. Whether
Leijonien MM-kisajoukkue julki – valintaseulan läpäisivät muun muassa Arttu Hyry ja Jesse Puljujärvi
Leijonat päätti kevään Euro Hockey Tour -ottelut rankkarivoittoon Ruotsia vastaan, mutta sunnuntain puheenaihe oli MM-kisajoukkueen valinta. Jukka Jalosen esikunta julkisti Prahassa esiintyvän miehistön alkuillasta. Joukkueessa
Suklaata kaakaon sijaan viljoista? #uutiset
Kaakaon hinta on räjähtänyt. Kaakaon hinta on noussut viime aikoina niin paljon, että suklaavalmistajat etsivät sille jo korvaavia raaka-aineita. Hinnat ovat nousseet sääolosuhteiden takia Ghanassa
Hallituksen päätös huolettaa Hollolassa –”Nyt mennään takapakkia”, sanoo palvelukodin sairaanhoitaja
Henkilöstömitoituksen keventäminen helpottaa hyvinvointialueen hoitajapulaa, mutta hollolalaisessa palvelukodissa päätös ei saa kehuja. Lähde
Poliisi epäilee: Asunto valjastettiin huumekaupan pyörittämiseen Vantaalla – takavarikkoon yli 11 kiloa amfetamiinia
Itä-Uudenmaan poliisi epäilee, että Vantaalla sijaitsevasta asunnosta pyöritettiin viime vuonna laajaa huumekauppaa. Lähde
20 vuotta Konginkankaan liikenneonnettomuudesta
Suomen historian pahin tieliikenneonnettomuus tapahtui 20 vuotta sitten. Konginkankaalla kuoli 23 ihmistä ja useita loukkaantui vakavasti. Suurin osa oli nuoria, jotka olivat matkalla laskettelemaan Rukalle.
Yleisurheilun maailmanmestari sai vuoden mittaisen toimintakiellon
Keskimatkojen juoksija Pierre-Ambroise Bosse, 31, on saanut vuoden toimintakiellon dopingtestipakoilun vuoksi, ranskalaislehti L’Équipe uutisoi. Ranskalainen teki kolme rikettä vuoden sisään olinpaikkatietojärjestelmäasioissa, joka oikeuttaa lähes aina
Päiväkoti vaurioitui pahoin tulipalossa Salossa – jälkisammutus jatkuu yöhön asti
Palo saatiin kertaalleen jo sammumaan, mutta palo syttyi iltapäivällä uudelleen. Pelastuslaitoksen mukaan noin kaksi kolmasosaa rakennuksesta vaurioitui. Lähde